Syyttäjä ei nosta syytteitä Helsingin kaupungin työntekijöitä vastaan tapauksessa, jossa mies pääsi puukottamaan entistä puolisoaan, heidän kolmea lastaan ja ex-puolison ystävää lastensuojeluyksikön järjestämässä perhetapaamisessa Haagassa vuonna 2019.
Poliisi aloitti samana vuonna rikostutkinnan lastensuojelun toiminnasta asiassa. Tutkinnassa selvitettiin muun muassa sitä, oliko tapaamiseen liittyvissä prosesseissa toimittu ohjeiden ja säännösten mukaisesti.
Viime vuonna kerrottiin, että poliisi epäilee kahta Helsingin kaupungin työntekijää virkavelvollisuuden rikkomisesta.
"Lainsäädäntö perustuu lapsen edun näkökulmaan"
Syyttäjän mukaan poliisin esitutkinnan perusteella ei kuitenkaan ole todennäköisiä syitä sen tueksi, että kaupungin työntekijät olisivat syyllistyneet rikokseen.
– Keskeinen kysymys asiassa on ollut se, miten kyseessä olevan perheen osalta valvotut tapaamiset oli järjestetty ja oliko tapaamisten järjestelyissä riittävästi ja käytettävissä ollein keinoin huomioitu mahdollinen perheen sisäisen väkivallan uhka siten kuin edellä mainittujen henkilöiden virkavelvollisuutta määrittävät säännökset ja määräykset edellyttävät, kertoi erikoissyyttäjä Tapio Mäkinen.
Lue myös: Haagan puukotus oli Suomessa poikkeuksellinen väkivaltatilanne – viranomainen ei aina huomaa, milloin vanhemman tapaaminen ei ole lapselle turvallista: "Vaatii rohkeutta ja osaamista"
Mäkisen mukaan olennaista on se, että valvottuja tapaamisia koskeva lainsäädäntö perustuu lapsen edun näkökulmaan. Sen sijaan perheen sisäisen väkivallan uhka, kun se ei kohdistu lapsiin, on Mäkisen mukaan käytännössä kokonaan sääntelemättä sosiaalihuoltolain valvottuja tapaamisia koskevissa säännöksissä.
– Rikosoikeudellisen virkavastuun muodostumisen edellytyksenä on, että virkavelvollisuuden tulee perustua riittävän täsmällisesti määriteltyyn säännökseen tai määräykseen ennen kuin tuottamuksellinenkaan virkavelvollisuuden rikkomisen tunnusmerkistö voi täyttyä. Asiassa ei ole näyttöä siitä, että mitään täsmällisyysvaatimuksen täyttävää säännöstä tai määräystä olisi rikottu rikoksen tunnusmerkistön täyttävällä tavalla.
Lasten isää on epäilty murhan ja tapon yrityksestä sekä kolmesta törkeästä pahoinpitelystä. Hän pakeni ulkomaille, todennäköisesti Irakiin, eikä häntä ole tavoitettu.