Helsingin poliisi tutkii myös lastensuojelun ja tapaamispaikan olosuhteisiin liittyvät mahdolliset laiminlyönnit Haagan puukotusjutussa. Poliisi on päättänyt käynnistää esitutkinnan muun muassa epäillystä virkarikoksesta.
– Rikosnimikkeet ovat virkavelvollisuuden rikkominen ja vaaran aiheuttaminen. Tutkinnassa on tullut ilmi olennaisia puutteita uhrin turvallisuuden takaamisessa, tutkinnanjohtaja Pekka Hätönen sanoo.
Hätösen mukaan epäillyn asemassa kuullaan useita henkilöitä.
Virkarikosepäily kohdistuu päätökset tehneisiin sosiaaliviranomaisiin ja epäilty vaaran aiheuttaminen yksityiseen sotealan alihankintayritykseen, joka oli järjestänyt tapaamispaikan.
Miehen uskotaan olevan Irakissa
Helsingin Haagassa maaliskuun alussa ex-vaimoaan ja tämän ystävää puukottanut Hayder Abduljabbar Al-Hmedavi on tavoitellut entistä aktiivisemmin ex-vaimoaan. Mies on paennut poliisia puukotuksen jälkeen jo lähes kaksi kuukautta. Hän on poliisin tietojen mukaan Irakissa, vaikka miehellä on ollut tarve antaa ymmärtää, että hän olisi edelleen Suomessa.
– Lähdemme siitä, että mies on Irakissa. Hän on tavoitellut entistä aktiivisemmin ex-vaimoaan ja muita tuttuja. Tätä selvitellään parhaillaan, mikä on hänen agendansa.
Hätösen mukaan mies yrittää saada kontaktia ennen kaikkea lapsiinsa.
– Yhteydenottoyrityksiä sosiaalisessa mediassa on ollut useita viikossa.
Myös lapset loukkaantuivat
Koska kyse on kunniaväkivallasta, poliisin mukaan on myös mahdollista, että ex-vaimoon kohdistuu uhkaa miehen Suomessa olevan verkoston kautta.
Puukotus tapahtui sunnuntaina 3. maaliskuuta Haagan Santavuorentiellä Helsingissä. Tapahtuma-aikaan mies oli suunnitellusti tapaamassa lapsiaan.
Ex-vaimo ei ollut paikalla tapaamisessa mutta saapui sen jälkeen paikalle ystävänsä kanssa. Poliisi epäilee, että mies suunnitteli teon etukäteen. Myös miehen ja ex-vaimon kolme yhteistä lasta saivat vammoja yrittäessään estää hyökkäystä.
Miestä epäillään kahdesta murhan yrityksestä, kolmesta törkeästä pahoinpitelystä ja laitomasta uhkauksesta.