Poliisi tutkii tapausta, jossa mahdollinen susi kävi kiinni koiraa ulkoiluttavaan mieheen Kauhajoella. Tapaus tuli poliisin tietoon eilen sosiaalisen median kautta.
Tapaus sattui lauantaina noin puoli yhdeksältä illalla Kauhajoen Muurahaisissa Nevalantien ja Pistotien risteyksessä.
Poliisi kertoo tiedotteessaan, että miehen koira oli alkanut murisemaan ja tempaissut itsensä irti taluttimesta. Samalla koiranulkoiluttaja oli havainnut edessään eläimen hahmon.
Eläin hyökkäsi miestä kohti, jolloin tämä oli saanut kätensä vartalon eteen. Mies selvisi kotiinsa omin voimin.
– Miehen vammat ovat lievät, kun otetaan huomioon, että selvitetään mahdollista suurpedon aiheuttamaa hyökkäystä, poliisi kertoo tiedotteessa.
Poliisin tutkinnassa ei ole löydetty suden jälkiä, mutta paikkatutkintaa vaikeuttaa alueella koko yön kestänyt tihkusade. Lisäksi viikonloppuna käynnistynyt hirvenmetsästys alueella on aiheuttanut runsaasti liikehdintää.
Pohjanmaan poliisin rikoskomisario Jari-Matti Marttalan mukaan selvittely jatkuu, oliko kyseessä susi.
Tällä hetkellä tarkoituksena on kysyä asiantuntijan lausuntoa puremajäljestä.
– Katsotaan, saadaanko jotain laboratoriotulosta, josta pystyttäisiin varmistamaan, onko kyseessä susi tai jokin muu eläin, Marttala sanoo.
Marttalan arvion mukaan asian selvittämisessä tätä kautta voi kestää vielä tovi.
Poliisi kertoo jatkavansa asian selvittämistä suurriistavirka-avun kanssa eikä aio tässä vaiheessa tiedottaa asiasta enempää.
0:31
Artikkelia päivitetty klo 16.20 rikoskomisarion kommenteilla.