Lapin poliisi haluaa oikaista tietoja liittyen suden kohtaamiseen Inarissa Sarmitunturin erämaa-alueella elokuussa.
Poliisin tietoon tuli elokuussa välikäden kautta kaksi tapausta, joissa eläin oli hyökännyt retkeilijän koiran kimppuun. Myös retkeilijä sai tilanteessa vammoja. Tapaukset olivat sattuneet muutaman päivän viiveellä.
Ensimmäisessä tapauksessa suden epäiltiin käyneen retkeilijän koiran kimppuun ja toisessa villi- tai irtokoiran. Poliisi kuitenkin uskoo, että kyseessä on ollut sama tapaus, josta on tullut kaksi erillistä ilmoitusta.
Poliisin tavoittama retkeilijä on kertonut, että hänen kimppuunsa hyökännyt eläin oli villi- tai irtokoira, eikä susi. Esimerkiksi sosiaalisessa mediassa tapauksesta on kerrottu siten, että susi olisi purrut ihmistä.
– Hän kertoi, että tarina on jossain vaiheessa muun muassa sosiaalisessa mediassa muuttunut siten, että kyseessä olisi ollut susi. Hänelle ja koiralle oli aiheutunut puremista vain lieviä vammoja. Retkeilijän koira oli ollut tilanteessa kytkettynä. Irtokoira oli poistunut paikalta, poliisi kertoo tiedotteessaan.
Lokakuussa asialla oli susi
Samaisesta erämaasta on tullut Lapin poliisin tietoon myös tapaus lokakuulta, jossa susi oli tappanut metsästyskoiran metsästystilanteessa. Inarin kunnan maataloussihteeri on todennut koiran suden tappamaksi.
– Poliisin näkemys tapahtumista on, että elokuussa koira on purrut retkeilijää ja tämän koiraa, ja lokakuussa susi on tappanut metsästyskoiran. Kumpikaan tapahtuma ei aiheuta poliisille toimenpiteitä. Ihmistä kohti hyökänneistä koiraeläimistä ei ole tullut Sarmitunturin alueelta muita ilmoituksia.
Vielä ei metsästyslupaa
Metsästyskoiran joutuminen suden tappamaksi on tämän hetken tietojen perusteella erämaa-alueella sattunut yksittäistapaus, poliisi kertoo.
– Kyseinen susiyksilö on ollut ihmisarka. Edellytyksiä poliisin määräykselle suden lopettamisesta ei siis ole. Mikäli susi aiheuttaa lisää omaisuusvahinkoja tappamalla esimerkiksi koti- tai tuotantoeläimiä, suden lopettaminen voi tulla kyseeseen pääsääntöisesti Suomen Riistakeskuksen päätöksellä silloin, kun poikkeusluvan kriteerit täyttyvät, poliisi kertoo tiedotteessaan.
Havainnot ihmistä kohti hyökkäävistä koiraeläimistä tai taajama-alueella ja sen välittömässä läheisyydessä liikkuvista suurpedoista voi ilmoittaa hätäkeskukseen.
Tapauksesta kertoi aiemmin Maaseudun tulevaisuus.