Poliisilta uutta tietoa Kuhmoisten asemuseomurrosta – alamaailma piti helppona kohteena

LK Kuhmoisten ase- ja varusmuseo
Kuhmoisissa sijaitseva ase- ja varusmuseo on poliisin mukaan ollut alamaailman mielenkiinnon kohteena.Str / Lehtikuva
Julkaistu 06.08.2024 11:36
Toimittajan kuva
Miikka Hujanen

miikka.hujanen@mtv.fi

Sisä-Suomen poliisi on edistynyt Kuhmoisten asemuseoon tehdyn murtotapauksen tutkinnassa. Museosta vietiin 33 toimintakuntoista asetta.

Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kari Aaltio Sisä-Suomen poliisilaitokselta kertoo MTV:lle, että poliisi on löytänyt lisää museosta vietyjä aseita.

– Meillä on niitä nyt seitsemän tai kahdeksan kappaletta. Iso osa on kuitenkin edelleen kateissa ja niistä poliisi kaipaa havaintoja, Aaltio sanoo.

Aaltion mukaan tapauksen tutkinta etenee hyvää vauhtia ja aseita putkahtelee esiin tasaiseen tahtiin. Viimeisimmät löytyivät Pirkanmaalta poliisin vanhojen tuttujen hallusta.

– Sanotaan nyt, että he ovat nuoria, eivätkä käy töissä, Aaltio sanoo.

Rikoskomisario kertoo, että näillä henkilöillä saattaa olla yhteyksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen, mutta he eivät ole esimerkiksi minkään liivijengin jäseniä. Aaltio epäilee, että Kuhmoisten asemuseo on joka tapauksessa ollut rikollisten mielenkiinnon kohteena.

– Tutkinnassa ei ole tullut ilmi, että tämä olisi tilaustyö, mutta kyllä tämä suunniteltu teko on. Ilmeisesti alamaailmassa on ollut tiedossa, että tällainen keikka pitäisi jonkun hoitaa, koska kohde on helppo.

Alamaailman mielenkiinto asemuseota kohtaan ei ole yllätys myöskään siksi, että käsiaseet ovat kysyttyä tavaraa rikollisissa piireissä. Museosta anastetut aseet ovat vanhoja keräilyaseita.

– Tuollaiset pienikokoiset pistoolit ajavat rikollisessa käytössä varmaan edelleen ihan asiansa, jos ne ovat toimintakuntoisia ja hyviä. Yleensä, jos (aseita) pidetään museossa tai kokoelmissa, niistä on pidetty huolta, joten ne ovat ihan toimivia ja kunnossa, Poliisihallituksen asehallintopäällikkö Mika Lehtonen totesi aiemmin.

Asiaa koskevat vihjeet voi toimittaa poliisille osoitteeseen vihjeet.sisa-suomi@poliisi.fi. Vihjeet tulee otsikoida otsikolla Kuhmoisten aseet.

Lue myös: Kaksi vangittu Kuhmoisten asevarkaudesta, yli 30 asetta yhä kateissa – "Keräilyaseet menneet ihan toiseen käyttöön"

Suuri määrä toimintakuntoisia aseita varastettu Kuhmoisissa – poliisi kiinnostunut Toyota Avensiksen liikkeistä 

Tuoreimmat aiheesta

Ampuma-aseet