Varkaat yrittivät iskeä toistamiseen Kuhmoisten asemuseoon

Museosta varastettiin viime viikolla yli 30 historiallista mutta toimintakuntoista käsiasetta.

Pirkanmaalla sijaitsevaan Kuhmoisten ase- ja varusmuseoon yritettiin murtautua toistamiseen viime perjantaina.

Museosta varastettiin viime viikolla tiistai-illan ja keskiviikkoaamun välisenä aikana 34 toimintakuntoista käsiasetta.

Tutkinnanjohtaja Kari Aaltio Sisä-Suomen poliisista kertoo STT:lle, että museon pihalla käytiin perjantaiaamuna uudestaan. Tällä kertaa teko jäi Aaltion mukaan kuitenkin yritykseksi, eikä museoon menty edes sisään.

Yrityksen takana on poliisin mukaan sama tekijä kuin viime viikolla.

– Samat porukat siellä ovat käyneet, Aaltio sanoo.

Poliisi kaipaa vihjeitä tapauksen selvittämiseksi. Erityisen kiinnostunut poliisi on alueella liikkuneesta Toyota Avensis -mallisesta autosta.

Aaltion mukaan poliisi on saanut jo jonkin verran vinkkejä ja tutkinnassa päästään koko ajan eteenpäin.

Uudesta murtoyrityksestä kertoi aiemmin Ilta-Sanomat.

"Ajavat edelleen asiansa"

Poliisi on julkaissut listan aseista, jotka museosta varastettiin. Poliisihallituksen asehallintopäällikkö Mika Lehtonen kuvaili varastettuja aseita pitkälti vanhoiksi keräilyaseiksi.

– Siellä on kaliiberiltaan 7,65- ja 6,35-millisiä aseita, joita ei nykyään enää taideta mihinkään käyttää, Lehtonen sanoi STT:lle viime viikolla.

Hänen mukaansa rikollisilla on varmasti käyttöä museosta varastetuille aseille.

– Tuollaiset pienikokoiset pistoolit ajavat rikollisessa käytössä varmaan edelleen ihan asiansa, jos ne ovat toimintakuntoisia ja hyviä. Yleensä, jos (aseita) pidetään museossa tai kokoelmissa, niistä on pidetty huolta, joten ne ovat ihan toimivia ja kunnossa.

Lue myös:

    Uusimmat