EU kertoo olevansa erittäin huolestunut tulehtuneesta kansainvälisestä tilanteesta ja ehdottaa Venäjälle neuvotteluja Ukrainan kriisin laukaisemiseksi. Asia selviää verkkolehti Politicon haltuunsa saamasta EU:n yhteisestä vastausluonnoksesta Venäjän turvallisuusvaatimuksiin.
Politico-lehden näkemän vastausluonnoksen mukaan EU on valmis jatkamaan neuvotteluja Ukrainan tilanteesta Venäjän kanssa. Se kehottaa lisäksi Kremliä jälleen kerran vetämään armeijansa takaisin Ukrainan rajalta.
Kirjeen on allekirjoittanut EU:n ulkosuhteiden korkea edustaja Josep Borrell.
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov toimitti viime viikolla useille Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin jäsenmaille kirjeen, jossa kysytään niiden kantoja turvallisuuskysymyksiin.
Esimerkiksi Ruotsi ja Suomi kertoivat tuoreeltaan koordinoivansa vastaustaan niin toistensa kuin muiden EU-kumppaniensa kanssa.
Lue myös: Ruotsin ulkoministeri Linde: Ruotsi koordinoi vastaustaan Venäjän kirjeeseen Suomen ja muiden kumppanien kanssa
– Olemme vakavasti huolissamme nykyisestä tilanteesta ja uskomme vakaasti, että jännitteet ja erimielisyydet ovat ratkaistavissa keskustelun ja diplomatian avulla, EU-johtaja kirjoittaa Politicon mukaan vastausluonnoksessa Venäjälle.
– Vaadimme Venäjää myös vetämään pois sotajoukkonsa Ukrainasta ja sen ympäristöstä sekä Valko-Venäjältä, kirjeessä todetaan.
Kirjeen mukaan EU:n on valmis yhdessä Nato-kumppaneiden kanssa jatkamaan vuoropuhelua Venäjän kanssa.
Siitä, milloin EU lähettää lopullisen vastauksen Venäjälle, ei ole tietoa.
Venäjä on vienyt joukkoja Ukrainan rajalle
Venäjä on keskittänyt viime kuukausina raskasta aseistusta ja 100 000 sotilasta Ukrainan rajoille. Toimet ovat herättäneet muualla maailmassa pelkoa Venäjän hyökkäyksestä.
Venäjän presidentti Vladimir Putin on kieltäytynyt vetäytymästä, elleivät Nato ja sen länsiliittolaiset vähennä merkittävästi sotilaallista läsnäoloaan Itä-Euroopassa. Länsimaat taas ovat pidättäytyneet antamasta Venäjälle sen toivomia takuita muun muassa siitä, että Ukraina ei liity Natoon.
Lue myös: Tutkija: Vastauskirje pitää yllä diplomaattisia välejä, mutta sen kanssa ei ole syytä kiirehtiä
"Etyj on hyvä neuvottelufoorumi"
EU:n kirjeluonnoksessa ehdotetaan neuvottelujen jatkamista muun muassa Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestössä Etyjissä, hallitusten välisessä ryhmissä sekä Naton ja Venäjän välillä.
– Uskomme, että Etyj on sopiva foorumi käsitellä kaikkien asianosaisten turvallisuusnäkökohtia, EU:n kirjeessä todetaan.
Kaikki EU-maat kuuluvat Etyj-järjestöön.
Tähänastisissa keskusteluissa kriisi ei ole ratkennut, joskin Kreml kertoi tänään Ranskan ja Ukrainan presidenttien tapaamisen jälkeen, että Ukrainan kriisin ratkaisemiseksi on ilmassa "positiivisia merkkejä".
Lue myös: Venän suuri show vai valloitussodan valmistelua? Näin suomalainen everstiluutnantti arvioi Ukrainan kriisiä
Venäjälle EU:ta ”ei ole olemassa”
Josep Borrell on todennut aiemmin, että Venäjä ei ole tähän asti ottanut EU:ta vakavasti neuvottelukumppanina; EU:ta ”ei ole Venäjälle olemassa” tai sillä ei ainakaan ole merkitystä.
Borrellin mukaan Lavrovin kirje EU:n jäsenille on kuitenkin pohjimmiltaan "uuden vuoropuhelun avaamista".
– Nyt EU:n pitäisi pyrkiä muodostamaan yhteinen vastaus ja osoittaa sillä Euroopan yhtenäisyys ja se tosiasia, että emme ole 27 eri maata vaan unioni.
9:16