Chilin sisältämät kapsaisinoidit voivat pahimmillaan aiheuttaa tuskallisia polteoireita ihmiselle.
Chilin polte syntyy sen sisältämistä kapsaisinoidesta, joista tunnetuin on kapsaisiini. Kapsaisiini voi saada aikaan ihmiskehossa tuskallisia oireita, kuten sietämätöntä poltetta suussa, hikoilua, oksentelua ja ihoärsytystä.
Kaikki chilin aiheuttamat oireet ovat kuitenkin ohimeneviä ja todellisuudessa kapsaisiinilla ei ole mitään fyysistä vaikutusta ihmiseen. Kapsaisiini vaikuttaa suoraan ihmisen hermostoon ja huijaa sitä luulemaan asioiden olevan todella huonosti.
Helpotusta oireisiin
Internet on pullollaan erilaisia niksejä chilin poltteen poistoon. Joku neuvoo syömään hunajaa ja toinen asettamaan maissitortillan kielen päälle.
Näillä ruoilla voit kuitenkin todistetusti helpottaa poltteen tunnetta:
1. Maito
Maidon sisältämät kaseiinit torjuvat kapsaisiinin vaikutuksia. Juo vähintään puoli lasillista.
2. Sokerivesi
Sekoita vähintään ruokalusikallinen sokeria lasilliseen vettä ja purskottele juomaa suussasi. Sylje juoma pois ja toista purskottelu useamman kerran.
3. Alkoholi
Alkoholi ei ole yhtä tehokas vaihtoehto kuin maito, mutta helpottaa silti oireita.
4. Kasviöljy
Kapsaisiini liukenee kasviöljyyn, joten öljyn purskottelu suussa voi myös auttaa
Lue myös:
7 yllättävää faktaa – tiesitkö tämän chilistä?
(MTV3)