POP Pankki: Vuokra-asujat voivat joutua koville koronakriisin pitkittyessä – omistusasujille tarjolla joustoja

Lehtikuva
Julkaistu 24.06.2020 07:52

MTV UUTISET - STT

Lomien jälkeinen työllisyystilanne määrittelee askelmerkit eteenpäin.

POP Pankki arvioi, että vuokra-asujat voivat joutua koville, jos koronakriisi pitkittyy, ilmenee pankin kansalaissuhdanne-ennusteesta.

– Ennusteemme mukaan vuokra-asujat ovat alttiimpia kriisien aiheuttamalle tulojen laskulle. Tulojen laskiessa vuokralaisilla ei välttämättä ole samankaltaisia taloudellisia puskureita kuin omistusasujilla, kertoo POP Pankin johtaja Timo Hulkko tiedotteessa.

Hänen mukaansa esimerkiksi omistusasujien mahdollisuus neuvotella asuntolainan lyhennysvapaasta voi olla avuksi tulojen laskiessa lyhytkestoisesti. Vuokra-asujilla tätä mahdollisuutta ei ole, hän muistuttaa.

Kyselyjen mukaan asuntojen vuokranmaksussa ei ole ainakaan huhtikuussa ilmennyt suuria ongelmia. Hulkon mukaan työttömyyskorvaukset ovat kompensoineet osaltaan tulojen laskua monelle, joten suuria ongelmia ei ole odotettavissa, jos talous elpyy nopeasti koronakriisistä.

– Koronan lyhytaikaiset vaikutukset näyttävät jääneen Suomen osalta muuta Eurooppaa vähäisemmiksi, mutta jälkinäytös on vielä katsomatta, eikä verhon taakse ole päästy vilkaisemaan, Hulkko varoittaa.

Kansalaissuhdanne-ennusteen mukaan kotitalouksien kuluttaminen on koronaelpymisen keskiössä. Lomien jälkeinen työllisyystilanne määrittelee askelmerkkejä eteenpäin.

– Erityisen kiinnostavaa on, millainen on koronaepidemian viivästynyt vaikutus henkilökohtaiseen kuluttamiseen, sillä kotitalouksien patoutuneeseen kuluttamiseen liittyy paljon toiveikkaita odotuksia, Hulkko sanoo.

Ruuan hintojen nousu maltillisempaa kuin muualla

POP Pankki ennustaa, että työttömyys nousee tänä vuonna. Kuitenkin se, missä määrin näin käy, riippuu lomautusten muuttumisesta irtisanomisiksi.

– Suomen tuotannon rakenne ei ole koronaherkin, ja meillä talouteen heijastuvat rajoitukset ovat olleet muuhun Eurooppaan nähden lievempiä, Hulkko arvioi.

Yhteiskunnan laajat elvytystoimet vauhdittavat hänen mukaansa kulutusta. Matala korko- ja hintataso tukevat mittavia elvytystoimia. Kuitenkin huoli taudin leviämisestä uudelleen jarruttanee suomalaisten kulutusta ja siirtänee suurempia hankintoja myöhemmäksi.

– Useimmissa maissa elintarvikkeiden hinnat ovat nousseet, koska korona on haitannut elintarvikeketjun toimintaa. Meillä ruuan hinnan nousu on ollut maltillisempaa, eikä sen odoteta nousevan hetkeen, Hulkko ennakoi.

POP Pankki julkaisee kansalaissuhdanne-ennusteensa puolivuosittain kesä- ja joulukuussa.

Euroalueella talous rymisteli alas Suomea vauhdikkaammin

Suomessa talous supistui ensimmäisellä vuosineljänneksellä vain 1,1 prosenttia, ja huhtikuun pahin pudotuskin näyttäisi jäävän alle kymmeneen prosenttiin. Koko vuoden bruttokansantuotteen arvioidaan olevan noin 6 prosenttia viimevuotista pienempi.

Euroalueella bkt laski jo vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 3,7 prosenttia. Huhtikuussa korona vei useiden Euroopan maiden taloudesta noin 20–30 prosenttia.

– Meillä vienti ja teollisuustuotanto todennäköisesti vähenevät seuraavina kuukausina johtuen yleisesti heikentyneestä kysynnästä, Hulkko arvioi.

Hänen mukaansa epävarmuus saanee yritykset harkitsemaan investointeihin ryhtymistä, esimerkiksi uusia rakennushankkeita

Tuoreimmat aiheesta

Talous