Toim. Ari Malmberg
800 g porsaan sisäfileetä
Kastike:
1/2 l mansikoita
1 rkl balsamiviinietikkaa
1 tl suolaa
mustapippuria
tuoretta basilikaa hienonnettuna
Valmista mansikkakastike soseuttamalla mansikat kulhossa esimerkiksi sauvasekoittimella. Lisää balsamiviinietikka, suola, mustapippuri ja hienonnettu basilika. Leikkaa porsaan sisäfilee muutaman sentin paksuisiksi viipaleiksi.
Paista liha kypsäksi parilalla, paistinpannulla tai grillissä. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Tarjoa porsaan fileetä mansikkakastikkeen, keitettyjen perunoiden ja vihreän salaatin kanssa.
Kookos-vaniljakastike
400 g kookosmaitoa
1/2 dl sokeria
vanilijatanko, vanilijasokeria, vanilijauutetta tai vanilliinisokeria
1/2 dl suurustetta tai maissintärkkelystä
liotettuna tilkkaan vettä
Kiehauta kookosmaito. Mikäli käytät vanilijatankoa anna sen kiehua kookosmaidon joukossa. Lisää sokeri ja sekoita hyvin. Lisää kiehuvaan seokseen suuruste tai veteen sekoitettu maissintärkkelkys. Sekoita hyvin.
Mausta vanilijalla. Anna kiehua hetki. Tarkista maku. Tarjoa kastiketta kylmien tuoreiden mansikoiden kanssa.