Suomen ja Saksan presidenttien Sauli Niinistön ja Frank-Walter Steinmeierin mukaan brexit on jo aiheuttanut merkittävää vahinkoa myös EU:lle, ei vain Britannialle.
Poliitikkojen kyvyttömyys hallita poliittisen päätöksen toimeenpanoa syö uskottavuutta poliittiseen päätöksentekoon laajemminkin, Steinmeier arvioi.
– Pelissä on eurooppalaisten instituutioiden uskottavuus, Steinmeier sanoi.
Lue myös: Presidentti Niinistö kommentoi hallitusohjelman turvallisuuspoliittisia linjauksia
Presidentit puhuivat Naantalissa tämän vuoden Kultaranta-keskustelujen alkajaisiksi.
Niinistön mukaan EU:n linja Britannian EU-eron suhteen on ollut koko ajan selkeä, mutta se on ehkä sekoittunut jatkuvaan hämmentävään uutisvirtaan Lontoosta.
– En ole ymmärtänyt pitkään aikaan, mistä siellä äänestetään, Niinistö arvioi Britannian parlamentin toistuvia brexit-käsittelyjä.
Presidenttien puheenvuoroissa ja keskusteluissa peräänkuulutettiin EU:lle selkeämpää ääntä ja yhteisten etujen puolustamista. Steinmeier kaipasi poliittisilta johtajilta enemmän itseluottamusta ja optimismia sääntöperusteisen kansainvälisen järjestyksen ja liberaalin demokratian puolustamiseen niin Euroopassa kuin maailmalla.
– Emme ole vielä hävinneet taistelua ja minusta meillä on etu puolellamme. -- Jos poliitikot ja liberaali demokratia eivät tarjoa ratkaisuja, niin kuka sitten? Itsevaltaiset järjestelmät keskittyvät huolehtimaan vakaudesta, mutta eivät tulevaisuudesta, Steinmeier sanoi.