Presidentti Niinistöltä näpäytys väitteille Suomen turvallisuuspolitiikasta: "Tätä taustaa vasten minusta se näyttää ihan toiselta"

Presidentti Sauli Niinistö avasi sunnuntaina kohdaltaan viimeiset Kultaranta-keskustelut. Ennen tapahtuman alkua järjestetyssä mediatilaisuudessa Niinistö antoi näpäytyksen väitteille, etteikö Suomen turvallisuuspolitiikasta olisi käyty avointa keskustelua. Katso video Niinistön puheesta jutun lopusta!

Sauli Niinistö muistutti, että Kultaranta-keskusteluiden pääaiheena on lähes joka kerta kymmenen vuoden ajan ollut Suomen turvallisuuspolitiikka, Venäjä ja Nato. Niinistö kuvailee pyrkineensä niissä aina mahdollisimman avoimeen ja reippaaseen keskusteluun. 

– Sitä kuvannee esimerkiksi vuoden 2014 keskustelujen otsakekin "Karhu on herännyt, entä Suomi". Meillä on nyt jonkin verran syntynyt keskustelua siitä, että Suomessa ei avoimesti keskusteltaisi. Tätä taustaa vasten minusta se näyttää ihan toiselta, Niinistö sanoi.

On epäselvää, mihin Niinistö tarkalleen viittasi, mutta esimerkiksi toukokuussa Helsingin Sanomat julkaisi artikkelin, jossa käytiin laajasti läpi Suomen Nato-jäsenyyttä edeltäneitä vaiheita ja esitettiin kritiikkiä Niinistöä kohtaan.

"Maailman pelimerkit ovat asettumassa uuteen asentoon"

Niinistö arvioi, että tällä kertaa Kultaranta-keskusteluissa nousee esille Suomen Nato-rooli, mutta itse hän haluaa pitää mukana myös globaalia ulottuvuutta. 

– Aivan selvästi, jos tuollaista kevyttä ilmaisua voi käyttää, maailman pelimerkit ovat asettumassa vähän uuteen asentoon. Siitä meidän kannattaa olla kyllä tarkoin selvillä, ja, sikäli kun mahdollista on, pyrkiä siihen vähän vaikuttamaankin. Koska tulevaisuuden kannalta se on megakysymys, Niinistö sanoi.

Tähän liittyen Niinistö kertoi tehneensä pari vuotta sitten YK:ssa puheita kuunnellessaan yllättävän havainnon.

– Kaikkein ponnekkaimmin multilateraalisen yhteistyön kehittämisestä puhuivat Venäjä ja Kiina. Sanomattakin on selvää, että heillä on ilmeisesti vähän erilainen ajatus kyllä siitä, minkälaista se multilateralismi olisi. 

Niinistö huomautti, että nykyisiä kansainvälisiä järjestöjä ja sopimuksia on moitittu "lännen sopimuksiksi". 

– Tässä suhteessa meidän täytyy ymmärtää sellainen ilmiö kuin kansakunnan historian muisti. Eikä meidän ole vaikea sitä ymmärtää. Suomessa nähtiin vuosi sitten suunnilleen, miten nuorimmatkin sukupolvet yhtäkkiä ikään kuin heräsivät siihen kansalliseen historian muistoon. Se elää sukupolvien yli, Niinistö totesi.

– Meidän täytyy ymmärtää, että monilla muillakin kansoilla on kovia kokemuksia orjuuden ja kolonialismin ajoilta ja niin edelleen. Jolloin ehkä monilla on sellaista tuntemusta, että (he) ovat osattomia näissä kansainvälisissä järjestelyissä. Ja tässä suhteessa kaikkein tärkeintä on keskustella niiden kanssa, joiden kanssa ei välttämättä olla samaa mieltä, Niinistö lisäsi.

Presidentti Niinistö avasi Kultaranta-keskustelut – näitä aiheita hän odottaa eniten. Katso puhe yllä olevalta videolta!

Lue myös:

    Uusimmat