Venäjä on tarjonnut Suomelle Sputnik V -koronavirusrokotteen valmistusteknologiaa. Presidentti Sauli Niinistön mukaan asia on syytä tutkia rokotevajeen kattamiseksi.
– Presidentti Putin on useasti puhunut rokotteestaan ja viimeksi (tammikuun lopulla) hän kertoi mahdollisesta teknologian yhteistyöstä useiden eurooppalaisten maiden ja myös Suomen kanssa. Kun EMA nyt tekee Sputnik-rokotteesta selvityksen, asia ajankohtaistuu, presidentti Niinistö kommentoi MTV Uutisille.
– Tilanteessa, jossa rokotteesta vallitsee pulaa, on varmasti syytä tutkia kaikki mahdollisuudet vajeen kattamiseen. Tästä ehdotuksesta käydään varmasti keskustelua myös eurooppalaisten maiden välillä.
Asian rokotetarjouksesta vahvisti torstai-iltana MTV Uutisille presidentti Tarja Halonen. Asia nousi esiin, kun Halonen oli yhteydessä Venäjän parlamentin ylähuoneen puheenjohtajaan Valentina Matvienkoon Maailman terveysjärjestö WHO:n pyynnöstä. Halonen kuuluu WHO:n eurooppalaisen koronaryhmään Suomen edustajana.
WHO:n pyyntö liittyi siihen, että Sputnik-rokote saataisiin yleiseen hyväksyntäprosessiin, jotta siitä olisi laajemmin kansainvälistä hyötyä.
– Kiitin tiedosta ja sanoin, että minulla ei tietenkään ole mitään valtuutusta sanoa siihen mitään sen enempää. Muuta kuin että vien asian eteenpäin hallituksessa ministeri (Krista) Kiurulle, Halonen kertoo.