Presidenttiys tuntuu "erilaiselta" kuin mitä Stubb oletti – näin hän kommentoi tuntemuksiaan Ylellä

Presidentti Alexander Stubbia on tänään haastateltu Ylen presidentin kyselytunnilla. 

Kansalaiset olivat saaneet lähettää kysymyksiä laajalla skaalalla, eikä niitä oltu näytetty etukäteen presidentille.  

Stubb totesi haastattelun alkuun, että hänen ensimmäinen kyselytuntinsa tuntui hieman jännittävältä.

– Voin kuvitella, että kysymyksiä on tullut laidasta laitaan, Stubb totesi.

Stubb aloitti tehtävässään puoli vuotta sitten, 1.3.2024. Ensin presidentille esitettiin kysymys siitä, miltä hänestä tuntuu olla presidentti. 

Stubbin mukaan kyseessä on monella tapaa kunniatehtävä, joka tuntuu hyvältä. 

– Vähän erilaiselta, mitä oletin, vaikka vahvasti ulkopoliittinen tausta oli. Ensimmäisen kuukauden aikana perehdyttiin niin hyvin kuin pystyi ja sen jälkeen on tietysti alkanut ihan perustyö ja perusrutiinit. Paljon on ollut matkoja. 

Stubbin mukaan tilanne tuntuu hyvältä, vaikka "liikkuvaan junaan mentiin". 

– Maailmanpolitiikka on myllerryksessä, mutta Suomi on hyvässä paikassa. Me olemme tällä hetkellä hyvinkin turvallisessa tilassa.

Yksityisyyden katoaminen vaikeaa

Stubb arvelee, että ihmisten suhtautuminen häneen on muuttunut presidentin virkaan astumisen jälkeen.

– Mutta oikeastaan myönteisestikin. Hieno asia Suomessa on, että koska tasavallan presidentti on vastuussa ulkopolitiikasta yhteistoiminnassa hallituksen kanssa ja toimii sitten myös muissa tehtävissä, ehkä ihmisten suhtautuminen on siinä mielessä myönteistä, että monet haluavat, että tasavallan presidentti onnistuu.

Stubb kertoo jo osittain tottuneensa teitittelyyn presidentille puhuttaessa. Hän kuitenkin muistuttaa, että instituution takana on aivan normaali ihminen.

Stubb pohtii, että hankalinta presidenttinä olemisessa on yksityisyyden menettäminen. Stubbin mukaan hänelle ainoa paikka yksityisenä henkilönä olemiseen on mökillä.

– Ehkä myönteinen puoli tässä on, että pienillä asioilla voi olla ihmisten elämään suuri vaikutus. Se, että tapaa ihmisiä ja juttelee, sanoo jotain mukavaa, ottaa yhteisen kuvan tai antaa nimmarin tai muuten vain keskustelee, se antaa hirveän paljon myös. 

– Kun näkee ihmisten silmistä, että hei, oli kiva tavata tasavallan presidentti, Stubb kertoo.
 

Lue myös:

    Uusimmat