Prinssi Harryn ja herttuatar Meghanin kerrotaan ottaneen yhteyttä kuningas Charlesiin ja prinsessa Catherineen, joilla kummallakin on tällä hetkellä terveyshaasteita.
Prinssi Harry ja herttuatar Meghan ovat lähteiden mukaan lähettäneet terveisensä brittihoviin Harryn isälle kuningas Charlesille sekä kälylle prinsessa Catherinelle, joilla kummallakin on ollut viime aikoina terveyshaasteita, kertoo Mirror.
Keskiviikkona 17. tammikuuta brittihovi ilmoitti kummankin kuninkaallisen terveysongelmista. Ensin tiedotettiin, että prinsessa Catherinelle oli tehty alkuviikosta onnistunut, suunniteltu vatsan alueen leikkaus, jonka jälkeen edessä on pitkä, useiden kuukausien toipumisaika.
Catherinen kerrottiin toipuvan leikkauksen jälkeen sairaalassa noin 10-14 päivän ajan ja vetäytyvän työtehtävistään arviolta ainakin pääsiäiseen saakka. Myöhemmin saman päivänä tiedotettiin lisäksi kuningas Charlesille tällä viikolla tehtävästä leikkauksesta laajentuneen eturauhasen takia.
Brittihovista tehokkaasti etääntyneiden, Yhdysvalloissa asuvien Harryn ja Meghanin yhteydenoton koetaan olevan sovinnonele kuninkaallisia sukulaisia kohtaan, joiden kanssa välit ovat tiettävästi olleet jo pitkään jäiset.
– Kuningas sekä Walesin prinsessa ovat vastaanottaneet tuenosoituksen prinssi Harrylta sekä Meghanilta terveydentiloihinsa liittyen. Herttua ja herttuatar ottivat yhteyttä kumpaankin tahoon erikseen osoittaakseen huolenpitonsa sekä lähettääkseen terveisensä, lähde kertoo.
Lue myös: Prinssi Harry saattoi saada tiedon kuningas Charlesin leikkauksesta uutisista
Perheenjäsenten välejä ovat hiertäneet muun muassa useat julkiset avautumiset Harryn ja Meghanin taholta, kun he ovat kertoneet kuninkaallisen elämänsä hankaluuksista sekä paljastaneet yksityisiä keskusteluja ja välikohtauksia kuninkaallisten perheenjäsenten välillä.
Syksyllä erityisen paljon kohinaa aiheutti prinssi Harrysta ja herttuatar Meghanista kirjoitettu, kuninkaallistoimittaja Omid Scobien kynäilemä kirja Endgame, jonka hollantilaisessa ensipainoksessa nimettiin vahingossa Charlesin ja Catherinen olleen ne kuninkaallisen perheen jäsenet, jotka useita vuosia sitten olisivat osallistuneet keskusteluun, jossa olisi mietitty Harryn ja Meghanin tuolloin syntymättömän esikoisen ihonväriä.
Scobien mukaan hän ei olisi haastatellut Harrya ja Meghania kirjaansa varten.
Kuningas Charlesin on puolestaan kerrottu ryhtyneen kaikessa hiljaisuudessa puuhailemaan muutosta siihen, ketkä kaikki voivat toimia hänen valtiosihteereinään eli virallisina sijaisinaan, mikäli hän itse on syystä tai toisesta estynyt hoitamaan tehtäviään kuninkaana. Yksi viidestä valtiosihteeristä on prinssi Harry, ja tähän lähteiden mukaan Charles olisi tekemässä muutosta, sillä Harry asuu vakituisesti ulkomailla eikä ole useaan vuoteen työskennellyt kuninkaallisena.
Charlesin tulevan sairausloman pituudesta ei ole tiedotettu julkisesti. Kuninkaan tilan on kerrottu olevan hyvälaatuinen ja toimenpiteen ennakoiva. Kuningas halusi kertoa diagnoosistaan julkisesti lisätäkseen tietoisuutta eturauhasen vaivoista, jotka ovat hyvin yleisiä yli 60-vuotiailla miehillä. Charles on 75-vuotias.