Leikkausjonojen purku maksaa pienen osan siitä, mitä jonottaminen maksaa. Näin laskee alan professori MTV Uutisille. Asiantuntijan mukaan potilaiden päätymistä erikoissairaanhoitoon ei ohjaa tällä hetkellä kukaan.
Jotta tilanne saataisiin hallintaan, professorin mukaan hallituksen pitäisi ryhtyä toimiin omalääkärimallin rakentamiseksi.
HUSista kerrotaan MTV Uutisille, että siellä on selkäkirurgialla potilaita, jotka ovat odottaneet leikkausta yli kaksi vuotta. Millaisia ajatuksia tämä herättää?
– Kyllä se on minusta vähintäänkin moraalitonta, jollei yhteiskunnallinen rikos, toteaa Itä-Suomen yliopiston terveyspolitiikan emeritusprofessori Ilkka Vohlonen MTV Uutisille.
Leikkausjonoja käsittelevä sotejakso on katsottavissa artikkelin alun videolta.
Sairauspoissaolot tulevat erittäin kalliiksi
Professori kertoo, että pelkästään Suomen työssäkäyvillä selkäpotilailla on vuodessa yli 200 000 sairauspoissaolopäivää.
Tästä syntyy yli 80 miljoonan euron kestävyysvaje. Kyseisten potilaiden hoito maksaisi 15 miljoonaa.
– Tämähän tarkoittaa hölmöläistilannetta. Meillä ollaan jonossa pelkästään selkäleikkausta odottaessa tuhat henkilötyövuotta, toteaa Vohlonen.
15:04
Sosiaali- ja terveyssektorin aiheisiin erikoistunut toimittaja Joonas Lepistö avaa yhteiskunnan ajankohtaisia teemoja. Asiantuntijoiden ja kansalaisten kokemusten kautta Lepistö kertoo, missä tilassa Suomen sosiaali- ja terveyspalvelut ovat. Miten sote pelastetaan? Juttuvinkit joonas.lepisto(@)mtv.fi. |
Ehdotus jonojen purkamiseksi kestävästi
HUSista kerrotaan, että he pystyisivät purkamaan jonot, jos he saisivat 70-80 miljoonaa. Silläkö tämä ongelma selviää?
– Se selviäisi niin, että nykyinen jono olisi purettu, mutta seuraavana vuonna tai sitä seuraavana vuonna olisi samanlainen jono.
Vohlonen ei kuitenkaan ohjaisi rahoja HUSiin vaan uudistaisi sen sijaan terveydenhuollon järjestelyjä.
– En missään nimessä sijoittaisi sitä rahaa HUSiin, vaan sijoittaisin sen perusterveydenhuoltoon omalääkärijärjestelmän luomiseen, jolloin se potilasvirta ja väestönkulku erikoissairaanhoitoon saataisiin ohjaukseen. Nyt sitä ei ohjaa kukaan käytännössä, sanoo professori.