Viestipalvelu X (entinen Twitter) kertoo tarjoavansa rahallista tukea käyttäjille, jotka joutuvat viestiensä takia pulaan töissä. Asiasta kertoo alustan omistava miljardööri Elon Musk.
Musk on kuvannut itseään absoluuttiseksi sananvapauden edistäjäksi. Viestinnän professori Pekka Isotalus kertoo MTV Uutisten haastattelussa Muskin uusimman avauksen vaikuttavan siltä, että käyttäjiä yllytetään entistä kärkkäämpään keskusteluun X:ssä.
– Ei se kyllä vaikuta kovin hyvältä ehdotukselta keskustelun sävyyn, Isotalus sanoo.
Isotaluksen mielestä X:n keskustelukulttuuri on muuttunut Muskin omistuksen aikana.
– Täytyy sanoa, että kaikki Muskin uudistukset näyttävät jotenkin huonoilta keskustelukulttuurinkin kannalta. Hänen ratkaisunsa yksinään eivät varmastikaan selitä sitä, miksi keskustelukulttuuri on muuttunut yhä kärkevämmäksi ja hyökkäävämmäksi, mutta tällaista on kyllä tapahtunut.
Isotalus toteaa, että poliittinen keskustelukin on muuttunut alustalla yhä aggressiivisemmaksi.
Lue myös: Elon Musk lupaa rahallista oikeusapua Twitterin käyttäjille, jotka joutuvat viestiensä takia pulaan töissä
Isotalus pohtii, että X on ollut perinteisesti yhteiskunnallisen ja poliittisen keskustelun some-alusta.
– Juuri sillä sarallahan mielipiteet kärjistyvät ja polarisoituvat ja tulee vastakkainasettelua.
Osa käyttäjistä on jättänyt X:n. Isotaluksen mukaan alustalle jäävät kovaäänisimmät ja kovanahkaisimmat somettajat, jotka kestävät kovaa keskustelua. Myös he jäävät jotka haluavat ehkä mielenkiinnosta seurata, että mitä siellä tapahtuu.
"Puuttuminen työntekijöiden somekirjoituksiin amerikkalainen ilmiö"
Isotaluksen mukaan se, että työpaikka puuttuu somekirjoitteluun, on enemmänkin yhdysvaltalainen ilmiö.
– Suomessa aika pitkälti ymmärretään, että sen lauluja laulat, jonka leipää syöt. Mutta onhan meilläkin ollut joitakin esimerkkejä, että työnantaja on ehkä jollakin lailla keskustellut asiasta työntekijän kanssa. Ja työnantajat antavat kyllä ohjeita, miten somessa pitäisi käyttäytyä.
Isotalus toteaa aiemmin olleen tapana, että monet some-käyttäjät ilmoittivat olevansa alustalla yksityishenkilöinä eivätkä edusta työnantajaa.
– Mutta se on aika vanhanaikainen tapa. On huomattu, että ei somessa voi erottaa työminää ja henkilökohtaista minää erikseen. Näin ollen työnantajankin pitää pystyä arvioimaan, mitä siellä somessa sanotaan.
Isotalus toteaa, että X:n tulevaisuus riippuu käyttäjistä.
– Miten X:ssä keskustellaan riippuu siitä, miten me käyttäjät siellä keskustelemme. Mutta eihän tämä ole hyvä kehityssuunta. Jos aggressiivinen sävy jatkuu ja muuttuu yhä huonommaksi, niin keskustelu kyllä vähenee.