Tutkimuksen mukaan itselleen puhuminen voi muun muassa parantaa suorituskykyä ja itsehallintaa.
Vaikka itselleen puhuminen saattaakin joskus tuntua nololta, tutkimus on nyt osoittanut, että siinä ei ole mitään hävettävää – itse asiassa päinvastoin. Vaikka puheen perimmäinen tarkoitus onkin kommunikoida muiden kanssa, itselleen puhumisen on todettu olevan aivojen hyvinvoinnin kannalta äärimmäisen terveellistä.
Tutkijoiden mukaan sisäinen puhe voi auttaa meitä järjestämään ajatuksiamme, suunnittelemaan töitämme, vahvistamaan muistiamme ja säätelemään tunteitamme. Toisin sanoen, se voi auttaa meitä hallitsemaan itseämme paremmin.
Puhe voi lisätä aivokapasiteettia?
Itsehallinnan lisäksi itselleen puhumisen on todettu vaikuttavan positiivisella tavalla suorituskykyyn ja tehtävistä suoriutumiseen. Tähän tulokseen tultiin Bangorin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa, jossa itselleen ääneen puhuvien koehenkilöiden todettiin suoriutuvan haastavista kirjallisista tehtävistä hiljaa olevia paremmin.
Tämä saattaa auttaa selittämään sen, miksi niin monet urheilijat puhuvat itselleen juuri ennen tärkeää kilpailua tai suoritusta.
Näiden selitysten valossa voidaankin todeta, että itselleen puhuminen ei ehkä sittenkään ole merkki puutteellisesta mielenterveydestä, vaan poikkeuksellisesta älykkyydestä, jossa ihminen pyrkii käyttämään kaikki mahdolliset keinot lisätäkseen aivokapasiteettiaan.
Ääneen puhumisen lisäksi myös tämä näppärä sormikikka voi auttaa sinua ratkaisemaan kertolaskuja.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Lähde: CNN