Teemu Pulkkinen yrittää karistaa ensi kaudella AHL:n.
Hän voitti tällä kaudella farmisarjan maalipörssin runkosarjassa ja mätti maaleja liukuhihnalta myös pudotuspeleissä. Pulkkinen pääsi kokeilemaan useaan otteeseen myös NHL:ssä ja ensi kaudella tavoite on pysyvä pelipaikka ylhäällä.
Pulkkisen seuran Detroit Red Wingsin päävalmentaja vaihtui, kun Mike Babcock lähti Torontoon. Tilalle nostettiin Jeff Blashill, joka on valmentanut Pulkkista AHL:ssä kaksi vuotta. Valmentaja siis tuntee hyökkääjän taidot, mutta Pulkkinen ei tuudittaudu siihen.
– Varmasti jonkun verran auttaa, mutta ei sillä oo mitään väliä, mitä on tapahtunut kahden vuoden aikana. Nyt on ihan uudet kuviot, eikä sitä pysty sanomaan mihin suuntaan se lähtee. Se menee työn kautta ja pitää vain pystyä ansaitsemaan se paikka uudelleen, Pulkkinen kertoi MTV Sportille.
Tavoite on päästä kärkiketjuihin tekemään maaleja. Hän on kehittynyt kokonaisvaltaisessa pelissä Pohjois-Amerikan vuosina.
– Jääkiekko on mennyt siihen, että jokaisen pelaajan pitää pystyä tekemään kaikki hommia. Detroitin organisaatio on hyvä, siellä pyritään kehittämään pelaajia ja farmissa varsinkin oli hyvä valmentaja, joka vei peliä eteenpäin.
Pulkkisen paras ase on laukaus ja tähän vuodenaikaan nuorella Pulkkisella on ollut oleellinen treenimuoto: laukominen vanerilta.