Pullopommit paukkuvat Keravan yössä: "Nuorten agitoimaa vakavaa häiriötä"

Ryhmä yläasteikäisiä nuoria häiriköi Keravalla Kurkelan koulun lähistöllä. Keravan kaupungin turvallisuuspäällikkö Jussi Komokallio kertoo MTV Uutisille, että nuorisojoukossa on mukana sekä koulun oppilaita että ulkopuolisia nuoria.

Kiusantekoa tapahtuu erityisesti ilta-aikaan, öisin ja viikonloppuisin. Turvallisuuspäällikön mukaan tilanne on alkanut kesällä ja se on jatkunut myös koulujen alettua. 

Poliisi on jouduttu hälyttämään alueelle säännöllisesti. Nuoret muun muassa räjäyttelevät pullopommeja ja ilotulitteita.

– Kyseessä on ehkä kaupungin ainoa alue, jossa meillä on muutaman nuoren agitoimaa vakavaa häiriötä, joka häiritsee alueen asukkaita.

– Pullopommejahan on ollut iät ajat aika-ajoin joidenkin nuorten harrastuksena, mutta nyt muutaman nuoren porukka on äitynyt käyttämään pullopommeja sekä ilotulitteita häiriön ja vaaran aiheuttamiseen.

Kaupunki ryhtyi toimiin

Kaupunki tekee parhaillaan toimenpiteitä turvallisuuden parantamiseksi ja häiriöiden lopettamiseksi, turvallisuuspäällikkö kertoo.

– Koulu on tehnyt koko ajan ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä moniammatillisesti sekä osaavasti.

Koulun alueelle on Komokallion mukaan rakennettu myös ajoesteitä sekä erilaisia rakennelmia, ettei paikalla voi ajaa moottoriajoneuvoilla.

Kaupunki on myös tehnyt erilaisia "turvallisuustoimia", joita turvallisuuspäällikkö ei tarkemmin avaa.

– Näillä nuorilla, jotka ovat jonkin koulun oppilaita, heillä on usein muitakin ongelmia koulussa, ja he ovat usein tekemisissä koulun johdon ja muiden viranomaisten kanssa.

– Häiriöt ovat ilta-aikaan ja kouluajan ulkopuolella, joten ongelma täytyy ratkaista kaupungin ja muiden viranomaisten yhteistyöllä.

Turvallisuuspäällikön mukaan nuoret ovat myös tehneet "kostotoimia" alueen asukkaita kohtaan. Hän muistuttaa nuoria, että häiriköinnillä voi olla vakavia seurauksia myöhemmin elämässä.

– Kannattaa pohtia seurauksia aikuisuutta ajatellen. Jos nuori syyllistyy esimerkiksi laittomaan uhkaukseen tai räjähderikokseen, siitä jää merkintä rekisteriin, joka voi vaikuttaa esimerkiksi opiskelu- tai työpaikan saamiseen myöhemmin.

Kurkelan koulun ympäristön tilanteesta uutisoi aiemmin Keski-Uusimaa.

Lue myös:

    Uusimmat