Joensuulaiskoulu kielsi eläimiksi identifioituvien lasten naamiot – therian-ilmiö aiheuttanut ongelmia myös muissa kouluissa

Therian
Shutterstock
Julkaistu 03.09.2024 17:50

Joensuulaiskoulu joutui kieltämään kasvoja peittävät maskit koulun alueella kasvaneen therian-ilmiön vuoksi.

Joensuussa Karsikon koulussa oppilaat eivät enää saa tulla kouluun kasvoja peittävien maskien kanssa.

– Meillä pitää pystyä tunnistamaan oppilaat oppitunneilla ja välitunneilla, joten sen takia linjaus on tehty, kommentoi Karsikon koulun apulaisjohtaja ja erityisluokanopettaja Tero Kemiläinen.

Linjauksen taustalla on lasten ja nuorten keskuudessa suosittu therian-ilmiö. Therian on ihminen, joka identifioituu ja pukeutuu eläimeksi. Kouluissa ilmiö on näkynyt muun muassa niin, että lapset ovat pukeutuneet eläinmaskeihin ja häntiin.

Kemiläinen kertoo, että Karsikon koululla huomattiin jo keväällä ilmiön kasvaneen. Asiaan päätettiin puuttua, sillä lasten tunnistaminen on koululle tärkeää.

– Koulussahan voisi olla kuka tahansa maskin takana, se on riski, Kemiläinen sanoo.

Lisäksi päätöksellä haluttiin ehkäistä kiusaamista.

Päätös kasvoja peittävien maskien ja naamioitumisen kieltämisestä tehtiin elokuussa. Maskeilla tarkoitetaan nimenomaan naamioitumiseen tarkoitettuja maskeja. Esimerkiksi terveyssyystä käytetty kasvomaski tai uskonnollisesta syystä käytetty huivi eivät ole koulussa kiellettyjä. 

Ongelmia myös oululaiskoulussa

Mannerheimin lastensuojeluliiton keskustelupalstalla therian-ilmiö näkyy noin 11–15-vuotiaiden viesteissä. Digitaalisen nuorisotyön asiantuntija Kaisa Önlen kertoi MTV Uutisille toukokuussa, kuinka Nuortennetin keskusteluiden perusteella therianina oleminen lievittää muun muassa nuoren stressiä. Toisaalta Nuortennetin keskustelupalstan viestit kertovat myös ilmiön negatiivisista puolista – lapset ovat kohdanneet kiusaamista kouluissa ja muualla.

Therian-ilmiö ei ole uusi, mutta nyt se on koettu ongelmaksi joissakin suomalaisissa kouluissa. 

Ilta-Sanomat uutisoi oululaiskoulusta, jossa lasten eläinkäyttäytyminen on aiheuttanut koulussa jopa häiriötä. Koulun rehtori kommentoi Ilta-Sanomille, kuinka lapset juoksevat ulkona sukkasillaan ja likaavat koulun lattioita. Rehtorin mukaan oppitunnillakin konttaillaan, mau’utaan ja haukutaan.

Rehtorin mukaan roolileikit kuuluvat vapaa-aikaan, joten kyseisessä koulussa päätettiin lopulta kieltää therianit.

Therian-ilmiöstä aiheutuvista ongelmista kouluissa ovat uutisoineet aiemmin myös useat muut suomalaismediat. 

Lue myös: "Käsite oli meille aikuisille aivan uusi" – millainen ilmiö on nuorten keskuudessa suosittu therian?

Vantaalaiskoulu löysi tehokkaan keinon kiusaamisen kitkemiseen – "Tosi monta väkivaltatilannetta saatu ehkäistyä"

Tuoreimmat aiheesta

Lapset