Oppositiopuolue keskustan riveistä hallituspuolue perussuomalaisiin loikkaava kansanedustaja Pekka Aittakumpu aikoo äänestää alkoholin kotiinkuljetuksen sallimisen puolesta, kun lakiesitys tulee äänestykseen eduskunnan täysistunnossa.
Hallitus antoi toissa viikolla eduskunnalle lakiesityksen alkoholilain muuttamisesta niin, että alkoholijuomia voisi toimittaa asiakkaille kotiin. Esitys on nyt valiokuntien käsiteltävänä.
Pekka Aittakumpu sanoo, että hän sitoutuu hallitusohjelmaan, vaikka alkoholipolitiikkaa koskevat linjaukset eivät hänelle helppoja olekaan.
– Aion äänestää hallituksen esitysten puolesta ja linjassa hallituksen kanssa, Aittakumpu sanoo STT:lle.
Hän korostaa, että hallitusohjelma on neljän puolueen kompromissi, jossa kokonaisuus ratkaisee.
– Kokonaisuus on hyvä, ja siihen minä sitoudun.
Oululainen toisen kauden kansanedustaja Aittakumpu on tunnettu tiukan alkoholipolitiikan kannattajana.
Lue myös: Näin perussuomalaisiin loikannut Pekka Aittakumpu tylytti Purraa ja hallitusta vain vuosi sitten
Alkoholipolitiikkaa löysennetty tällä vaalikaudella
Alkoholipolitiikkaa on jo löysennetty tällä vaalikaudella, kun enintään kahdeksanprosenttiset käymisteitse valmistetut alkoholijuomat tulivat alkukesästä ruokakauppojen hyllyille.
Kun asiasta keskusteltiin keväällä eduskunnassa, Aittakumpu vastusti jyrkästi lakimuutosta, joka hänen mukaansa oli "kokoomuksen pitkäaikainen haave".
– Tämä hallituksen esityksen toteutuminen ei sinänsä hyödyttäisi juuri ketään muuta kuin muutamia isoja kauppajättejä. Muut tulevat aika lailla kärsimään: lapset ja nuoret, kansanterveys, sosiaali- ja terveydenhuolto, työnantajat ja niin edelleen. Tällaisia esityksiä tulee, kun pelkkä jonkin tahon saama raha ratkaisee, Aittakumpu sanoi täysistunnossa.
Syyskuussa pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallitus asetti selvityshenkilön arvioimaan enintään 15-prosenttisten viinien myynnin vapauttamista. Hallitusohjelman mukaan asiasta tehdään selvitys ensi kevään puoliväliriiheen mennessä.
Aittakumpu ei kannata viinien myynnin vapauttamista.
– Toivon, että se jäisi vain selvitykseksi, kuten monet asiat jäävätkin.
Lue myös: Keskustan Kurvinen yllättyi Aittakummun loikkauksesta: "Pettymys ja surullinen juttu"
Irtiottoja ennen loikkaa
Keskustassa tähänastisen poliittisen uransa tehnyt Aittakumpu, 43, pudotti viikonloppuna uutispommin, kun hän ilmoitti loikkaavansa perussuomalaisiin.
– Olen jo pidempään kokenut, että olen saanut enemmän vastakaikua ajatuksilleni perussuomalaisten keskuudessa, koskivat ne sitten Yleä, Elokapinaa, sateenkaari-ideologiaa tai suomen kielen, kulttuurin ja ylipäänsä suomalaisen elämäntavan puolustamista, Aittakumpu perusteli tiedotustilaisuudessa lauantaina.
Aittakummun ratkaisu tuli keskustan eduskuntaryhmän johdolle yllätyksenä, vaikka Aittakumpu oli jo äänestänyt tänä vuonna luottamusäänestyksissä perussuomalaisten ministerien Wille Rydmanin ja Ville Tavion luottamuksen puolesta.
Lokakuun alussa Aittakumpu aiheutti kohun Helsingin Itäkeskusta koskevalla somejulkaisullaan.
– Jos tulevaisuuden näkee Itäkeskuksessa, meillä taitaa olla silloin kirkkojen sijaan minareetteja ja demokratian sijaan sharia-laki, Aittakumpu kirjoitti viestipalvelu X:ssä.
Toinen Oulun vaalipiirin kansanedustaja Olga Oinas-Panuma (kesk.) kritisoi Aittakummun kirjoitusta kommentoimalla sanomalehti Kalevalle, että "tuommoiset sharia-lakihöpinät voisi jättää pois".
Arvostellut keskustan linjaa
Lauantain tiedotustilaisuudessa Aittakumpu sanoi, että hänen on ollut keskustan riveissä vaikea ajaa niitä asioita ja arvoja, joiden vuoksi hän lähti politiikkaan.
Vanhoillislestadiolainen Aittakumpu on aiemminkin kritisoinut keskustan poliittista linjaa.
– Puolueen politiikka on ollut liian liberaalia, eikä suunnanmuutosta näytä olevan tulossa, päinvastoin, vaikka puolueessa on muitakin, jotka haluavat perinteisempää linjaa, Aittakumpu kirjoitti Facebook-sivullaan elokuun lopulla.
Aittakumpu nousi eduskuntaan Oulun vaalipiiristä vuoden 2019 vaaleissa. Hän on virkavapaalla Haukiputaan seurakunnan seurakuntapastorin virasta.
Aittakummulle etenkin lapsiperheiden asiat ovat olleet politiikassa tärkeitä. Hän sanoo kokevansa, että pystyy perussuomalaisissa paremmin ajamaan lapsiperheiden asiaa kuin keskustan riveissä.
Aittakummun mukaan perussuomalaiset uskaltaa puhua sellaisia arvoja vastaan, jotka murentavat lapsiperheiden ja ydinperheen asemaa.
– Esimerkiksi tällainen sateenkaari-ideologia, joka murtaa perinteistä perhekäsitystä ja jossa on aivan järjenvastaisiakin ajatuksia, että mieskin voisi muka synnyttää ja niin edespäin, hän sanoo STT:lle.
"Silmäni ovat avautuneet"
Viime vuoden heinäkuussa Orpon hallituksen rasismikohun aikoihin Aittakumpu kirjoitti Suomenmaa-lehden blogissa, että keskusteluissa joidenkin perussuomalaisten ministerien vanhoista nettikirjoitteluista ja nettikuvista on tullut selkeästi esiin perussuomalaisten ja keskustan iso ero.
– Ero on ihmiskäsityksessä, Aittakumpu kirjoitti.
– On vaikea ymmärtää perussuomalaisten vähättelevää suhtautumista lähimmäisten ihmisarvon kyseenalaistaviin teksteihin ja kuviin, hän jatkoi.
Kun Aittakummulta nyt kysyy, onko hänen arvionsa perussuomalaisten ihmiskäsityksestä muuttunut, hän sanoo tutustuneensa perussuomalaiseen puolueeseen ja sen toimijoihin.
– Kyllä se siinä mielessä on muuttunut, että silmäni ovat avautuneet, ja voisi sanoa, että suomukset ovat pudonneet silmistä. Mielestäni perussuomalaisista on mediassa maalattu aivan toisenlainen kuva kuin mitä se (puolue) todellisuudessa on.
Aittakumpu on sitä mieltä, että maahanmuuttopolitiikan kipukohtia esiin nostavaan puolueeseen lyödään heti rasistileima.
Hänen mukaansa perussuomalaiset on nostanut keskusteluun näkökulmia ja tosiasioita, joita muut eivät ole tuoneet esille. Hän viittaa esimerkiksi ilmastopolitiikkaan ja maahanmuuttoon.
Aittakummun mukaan häntä itseäänkin on yritetty sosiaalisessa mediassa leimata rasistiksi, mitä hän ehdottomasti kiistää olevansa.
Eri linjoilla pakolaiskiintiöstä
Ylen vaalikoneessa vuoden 2023 eduskuntavaalien alla Aittakumpu oli täysin eri mieltä väitteestä, että Suomen pitää vastaanottaa nykyistä vähemmän kiintiöpakolaisia pakolaisleireiltä.
Aittakummun kanta oli erilainen kuin Orpon hallituksella, joka linjasi hallitusohjelmassaan, että Suomen pakolaiskiintiö suunnilleen puolitetaan 500 ihmiseen vuodessa.
– Se taisi olla aika lailla silloisen puolueen (keskustan) mukainen linja, Aittakumpu sanoo nyt vaalikonevastauksestaan.
– Pystyn hyvin elämään perussuomalaisten maahanmuuttopoliittisten linjojen kanssa.
Aiemmat kommentit "oppositiopolitiikkaa"
Syyskuussa 2023 Aittakumpu oli tiedotteensa mukaan pettynyt siihen, kuinka epäoikeudenmukaisesti oikeistohallitus tasapainottaa taloutta.
Aittakumpu piti kohtuuttomana, että samaan aikaan kun hallitus leikkaa kaikkein heikoimmassa asemassa olevilta, kuten lapsiperheiltä, vammaisilta ja opiskelijoilta, se antaa kaikkein hyvätuloisimmille veronalennuksia. Hän kysyi, missä on hallituksen oikeudentunto.
Onko perussuomalaisiin siirtyvä Aittakumpu nyt sitä mieltä, että Orpon hallitus on löytänyt oikeudentuntonsa?
– Näitä tietysti pitää aina lukea sitä vasten, että ne ovat oppositiopolitiikkaa, joka kuuluu politiikkaan, Aittakumpu vastaa STT:lle.
Hänen mielestään hallitus on ottanut viestin vakavasti.
– Mielestäni se keskustelu oli hyvää ja tarpeellista, ja nuo periaatteethan on aivan hyvä allekirjoittaa vieläkin, Aittakumpu sanoo.
– En tietenkään olisi kirjoittanut hallitusohjelmaa ihan sellaiseksi kuin se on. Totta kai siellä on minulle vaikeita asioita, mutta olen sitoutunut hallitusohjelmaan, ja sen mukaan nyt sitten mennään.