Perussuomalaisiin loikannut Pekka Aittakumpu sai sankarin vastaanoton eduskuntaryhmältä

Huuto ja pitkään kestäneet taputukset kuuluivat hyvin eduskunnan käytävälle, kun keskustasta loikannut kansanedustaja Pekka Aittakumpu astui perussuomalaisten ryhmähuoneeseen. Aittakumpu hyväksyttiin eduskuntaryhmän jäseneksi yksimielisesti.

Aittakumpu ansaitsi toiset suosionosoitukset pitämällä ryhmälle puheen, jossa perusteli päätöstään ja esitti näkemyksiään.

– Ryhmä otti Aittakummun hyvin vastaan, niin kuin varmaan kuului ovenkin läpi, totesi eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä (ps.).

Aittakumpu on aiemmin arvostellut perussuomalaisten politiikkaa ja arvomaailmaan varsin kovasanaisesti. Nyt mieli on muuttunut.

– Täytyy sanoa, että minulle on käynyt niin kuin monelle muullekin eli niin sanotusti suomukset ovat pudonneet silmiltä ja näkemykset asioista on tarkentunut. Koen aidosti, että perussuomalaiset ajavat sellaista politiikkaa ja linjaa, jossa pystyn parhaalla mahdollisella tavalla edistämään niitä asioita, joiden takia ihmiset on minut eduskuntaan äänestänyt, perusteli Aittakumpu puolueloikkaansa.

Aittakumpu tukee hallituksen alkoholilinjauksia

Mäkelän mukaan uudelle jäsenelle ei ole luvattu mitään erivapauksia.

– Meillä on säännöissä vain yhdenlaisia jäseniä eli Aittakumpu on ryhmässä samoin oikeuksin ja velvollisuuksin kuin muutkin, tarkensi Mäkelä.

Niinpä Aittakumpu tulee äänestämään hallituksen rintamassa esimerkiksi alkoholin etäkaupan sallivasta lakimuutoksesta. Pappi, vanhoillislestadiolainen ja tiukan alkoholipolitiikan kannattaja on siihenkin valmis, vaikka se merkitsee täyskäännöstä Aittakummun aikaisempaan äänestyskäyttäytymiseen.

– Mielipiteeni ei ole muuttunut, enkä ole päässyt hallitusohjelmaan vaikuttamaan, mutta kokonaisuus ratkaisee, muotoili Aittakumpu.

Haukkujen lisäksi tullut myös tukea

Aittakummun loikkaus on ollut hänen tukiryhmälleen ja monille keskustalaisille järkytys. Miestä on haukuttu ja päätöstä ihmetelty.

Aittakummun mukaan hän on saanut kuitenkin myös ”valtavasti” tukea ja kannustusta myös keskustalaisilta ja lestadiolaisen herätysliikkeen jäseniltä.

Aittakumpu arvioi, että keskustalaiset ja lestadiolaiset voivat laajemminkin siirtyä perussuomalaisten kannattajiksi. Jo nyt perussuomalaisten ryhmässä on useampi keskustataustainen kansanedustaja. 

– Ei ole kyse yksittäisestä ilmiöstä. Tämän pitäisi olla kaikille selvää, sanoi Aittakumpu.

Mäkelä tuki Aittakumpua muistuttamalla, että Aittakummun taannoiset ulkomaalaiskriittiset puheet saivat ankaraa arvostelua muun muassa keskustan nuorilta ja jopa kansanedustajakollegoilta.

– Ehkä tämä viestiin jotain keskustan tilanteesta, että siellä on tällainen arvoristiriita puolueen sisäpuolella, komppasi ryhmänjohtaja Mäkelä.

Aittakumpu on eronnut keskustasta ja odottaa nyt perussuomalaisten jäsenkirjaa. Hän ei etukäteen kertonut loikastaan ja suhteet keskustaan ovat nyt vähintään viileät.

– Yritin soittaa Antti Kurviselle silloin lauantai-iltana, kun tämän päätökseni kerroin ja olen odottanut, että Antti soittaisi takaisin, kertoi Aittakumpu.

Lue myös:

    Uusimmat