Venäjän katkeamispiste ei ole vielä lähelläkään, arvioi suomalaisasiantuntija

Puolustusvoimien sotatalouspäällikön Mikko Heiskasen mukaan Venäjä ei ole vielä maksimoinut sotataloutensa potentiaalia. Ukrainan puolustuksessa hän ihailee esimeriksi ripeyttä innovaatioiden tuotteistamisessa.

Mikko Heiskanen sanoo STT:n haastattelussa ihailevansa sitä, miten monenkirjava länsimainen kalusto on kyetty ottamaan Ukrainassa niin tehokkaaseen käyttöön ja miten erilaisia innovaatioita on tuotteistettu nopeasti rintamakäyttöön.

– Että jollain dronesta tiputetulla singon taistelukärjellä tuhotaan panssarivaunu, Heiskanen kuvailee.

Suomen kannalta Venäjän resurssit liian suuret

Venäjän puolesta kenraaliluutnantilla on sekä hyviä että huonoja uutisia. 

Huolestuttavaa on, että vaikka Venäjän valtion varoista noin kolmannes kuluukin jo sodankäyntiin, ei maa ole vielä lähellekään maksimoinut sotataloutensa potentiaalia.

– Pelivaraa on vielä huomattavasti enemmän sekä Venäjän taloudessa että kansan valmiudessa kärsiä, Heiskanen muotoilee.

Hyvä uutinen taas on Venäjän talouden selvästi pienempi koko länsimaihin verrattuna. Mahdottomiin ei siten kyetä, vaikka Venäjän kaikki resurssit uhrattaisiin sotaan.

– On epäselvää, mihin se riittäisi, mutta en lähtisi sitä aliarvioimaan. 

– Suomen kannalta ne resurssit olisivat joka tapauksessa liian suuret meidän yksin hoidettaviksi, mutta onneksi olemme maailmanhistorian vahvimman liittokunnan jäsen, emmekä enää yksin, Heiskanen toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat