Putinilla oli sisäpiirissä outo lempinimi – MTV:n ex-kirjeenvaihtajan mukaan sille oli selkeä syy

Miksi Vladimir Putinia kutsuttiin nimellä "koi"? MTV Uutisten ex-kirjeenvaihtaja avaa KGB-ajan koodinimen taustoja.

1970-luvun puolessa välissä nuori Vladimir Putin oli ison uravalinnan edessä. Kesken oikeustieteiden opintoja, värvääjä onnistui suostuttelemaan Putinin KGB:n leipiin toimistotöihin.

Putinin tie vei myöhemmin Itä-Saksaan Dresdeniin, missä hän aloitti haaveilemansa tiedustelu-upseerin työt KGB:n tukikohdassa. 

MTV:n entinen Venäjän kirjeenvaihtaja Outi Parikka kertoo, että KGB opetti Putinille paljon. 

– Hän ei pystynyt edes omalle vaimolleen kertomaan, mikä hänen oikea ammattinsa oli. Vaimo luuli, että hän oli miliisin palveluksessa.

– Hän osasi jo tällaisen salailun, kulissien luomisen ja harhauttamisen taidon KGB-vuosinaan, Parikka kertoo.

Vaikka Putin olikin suurelle yleisölle vielä 90-luvulla täysin tuntematon, Parikka tiesi miehen hyvin jo ennen tämän presidenttiyttä.

Parikkaa ja muita toimittajia ihmetytti, kuinka Putin piti itsestään niin matalaa profiilia toimiessaan Pietarin pormestarina. Häntä ei näykynyt missään.

– Avustajani oli käynyt haastattelemassa hänen naapureitaan Pietarissa. He eivät olleet uskoa, että samassa korttelissa asui todella silloin pormestari ja nykyinen presidentti, Parikka muistelee.

Koodinimi "Koi" herätti epäilyksiä KGB-upseerista

Parikka kertoo, että Putinilla oli 90-luvulla oudolta kuulostava lempinimi.

– Venäläinen avustajani, jolla oli hyvät kontaktit, oli miehensä kanssa palveluksessa Saksassa samaan aikaan Putinin kanssa. Hänen tietojensa mukaan Putinin KGB-aikainen koodinimi oli Pale Moth (suomeksi kalpea koiperhonen).

Mutta mistä tämä nimi oikein tuli?

– Hän käyttäytyy huomaamattomasti, toimii huomaamattomasti, laskeutuu kohteeseen huomaamattomasti ja aloittaa tuhotyöt, niin kuin koi toimii, Parikka kertoo.

MTV Uutisten toimittaja Juho Lauri ja ex-kirjeenvaihtaja Outi Parikka keskustelivat Putinista ja Venäjän muuttumisesta MTV Uutiset Livessä.

Katso lähetys alapuolelta.


Lue myös:

    Uusimmat