Reilut 25 000 ylioppilasta ja toinen mokoma ammatilliset opintonsa päättäneitä juhlii valmistumistaan tänäkin keväänä. Syreenit tuoksuvat, taivas on kirkkaan sininen ja tulevaisuus aurinkoinen. Vai onko, kysyy Raakel Lingnell kolumnissaan.
Haluaisin jokaisen nuoren voivan nauttia juuri tästä ainutkertaisesta elämänvaiheesta, kun kaikki on vielä mahdollista, maailma auki ja elämä täynnä lupauksia. Vapauden huuma omien siipien kantamana leijuttaa korkealla ja maalaa maiseman pehmeillä muodoilla ja sävyillä.
Todellisuus näyttäytyy kuitenkin monelle toisenlaisena.
Edessä on kuumeinen pääsykoerumba tai monesti toivoton työpaikan metsästys. Ilo ja helpotus yhden etapin saavuttamisesta sulaa epävarmuuteen tulevasta.
Moni kokee riittämättömyyttä ja koulu-uupumusta. Vielä useampi tuskailee oman polkunsa suuntaa, kun ei tiedä mitä isona haluaisi. Ja vaikka tietäisi, ei langanpäästä saa kiinni.
Nuoruuteen kuuluva huolettomuus on yhä harvemman herkkua.
Ahdistus ja mielenterveyden moninaiset haasteet valtaavat nuorta sukupolvea.
Muistelen omaa ikäpolveani nuorena. Harva silloinkaan tiesi, mitä hakisi opiskelemaan. Ajateltiin, että kunhan nyt jonnekin pyrkii ja pääsee, voi sitten vaihtaa mieluisampaan. Jos ei pääse opiskelemaan, ainahan voi mennä töihin.
Silloin tosiaan mentiin töihin ja vaihdettiin opintosuuntauksia.
Nyt ei saa töitä – ei ennen eikä jälkeen opintojen, eikä korkeakoulumaailman nykyinen tila salli muuttaa mieltään. Vähemmästäkin ahdistaa.
Maailman uhkakuvat rajoittuivat omassa nuoruudessani kylmään sotaan ja aidsiin. Posti kuljetti kirjeet ja puhelut ulkomaille maksoivat maltaita. Ilmastossa kiinnosti lähinnä auringon puute, ruoka ei ollut ehtinyt muodostua riskitekijäksi ja Interrail oli viileintä mitä saattoi tehdä. Siis Interrail, ei internet.
Nyt uhkakuvia ja epävarmuustekijöitä on kaikilla elämänalueilla, suuressa ja pienessä mittakaavassa. Mikäli ympäröivä maailma ja sosiaalinen media ei niitä luo, syntyvät ne nuoren itsensä sisältä.
Omalla kulutuskäyttäytymisellä pitäisi myös ottaa kantaa, ei ainoastaan pärjätä laihalla opiskelijakukkarolla.
Nostan hattua jokaiselle nuorelle, joka tässä vaatimusten ja odotusten aallokossa pystyy surffaamaan. Samalla vaadin meistä jokaista avaamaan silmät sille lisääntyvälle joukolle, joka ei jaksa tai pysty pärjäämään omillaan ja pysymään pinnalla.
Näkisikö tuleva hallitus vihdoin tämän todellisen hädän ja asettaisi pelimerkkejä nuortemme tulevaisuudelle. Aikuisten oikeasti. Mikään panostus nuoriin ei ole liian suuri.
Silti, kaiken uhkaavan ja epävarman keskelläkin, uskon nuoren sydämen nälkään ja voimaan sekä ajatuksen vimmaan ja kirkkauteen. Uskaltakaa mennä, tehdä ja sanoa! Ja tiedän, tehän menette, teette ja sanotte!