SaiPan päävalmentaja Raimo Helmisen hermot ovat olleet tänä viikonloppuna äärirajoillaan, kun SaiPan pelaajia on lentänyt liukuhihnalta ulos.
MTV:n seuranta SM-liigan lauantaikierroksesta
Tuoreeltaan SaiPalle tuomittiin toisessa erässä kaksi ulosajoa, kun lappeenrantalaisjoukkue isännöi parhaillaan JYPiä.
SaiPa-puolustaja Saku Salminen lensi suihkuun tökättyään laidan lähellä käydyn kamppailun yhteydessä mailallaan JYPin Jere Lassilaa. Maila osui Lassilaa niskan seuduille.
Tilannetta tarkistettiin pitkään videoilta, mikä sai SaiPa-luotsi Raimo Helmisen jo lämpenemään. Myös yleisö vislaili, kun tarkastuksessa kesti.
Lopulta tuli tuomio, MTV Urheilun selostaja Jani Alkion sanoin "iso kakku". Salminen passitettiin nimittäin ulos poikittaisesta mailasta.
LUE MYÖS: Ulosajoille jatkoa Oulussa – isot ovet heilahtivat jo parissa minuutissa
Helminen ei näyttänyt olevan tuomiosta samaa mieltä. Kiekkolegenda ärjyi tuomaristolle kurkku suorana.
Katso tilanne ylälaidan videolta.
Reilut viisi minuuttia myöhemmin toisessa erässä pihalle lensi vielä SaiPan Mikko Petman ryntäyksestä. Hän rymisteli maalille noustessaan päin JYP-maalivahti Veini Vehviläistä. Petman heitti kypäränsä asteltuaan pois jäältä. Helminen kävi taas tuimaa neuvonpitoa tuomariston kanssa (video alla).
2:04
Helmisen pinna koetuksella
Helminen kävi eilenkin kierroksilla, kun tuolloin SaiPan Ville Petman passitettiin Raumalla Lukko-ottelun viime minuuteilla poikittaisesta mailasta ulos. Lukko teki seuranneen ylivoimansa aikana 4–3- ja 5–3-maalit, jälkimmäinen niistä tyhjiin, ja voitti pelin.
2:01