Raivo repesi Ranskan EM-joukkueen tempusta – "Aivan uskomatonta"

Ranskan jalkapallomaajoukkue on joutunut ympäristöaktivistien kynsiin.

Ranska voitti Belgian maanantaina 1–0-lukemin Düsseldorfissa ja eteni EM-kisojen puolivälieriin. Ottelun jälkeen Kylian Mbappé ja kumppanit palasivat EM-leirinsä tukikohtaan Paderborniin lentokoneella.

Ratkaisu on aiheuttanut parranpärinää.

Paderborn sijaitsee vain 177 kilometrin päässä Düsseldorfista ja sinne pääsisi noin kahdessa tunnissa linja-autolla. Ranska päätti kuitenkin taittaa matkansa puolessa tunnissa ilmateitä pitkin.

– Tämä on aivan uskomatonta. Se on yksi järjettömimmistä esimerkeistä, joita olen tähän mennessä kuullut, sanoi Werner Reh Saksan ympäristö- ja luonnonsuojeluliitosta Blickin mukaan.

Vuonna 2022 Ranskan suurseura Paris Saint-Germain nousi jo otsikoihin vastaavan ratkaisun johdosta. Tuolloin PSG otti lentokoneen 380 kilometrin päässä sijaitsevaan vierasotteluun Nantesia vastaan.

Kun Mbappélta kysyttiin jälkikäteen, miksi he eivät ottaneet lentokoneen sijaan junaa, purskahti 25-vuotias ranskalaistähti nauruun.

Turkin EM-joukkueen vastaavaanlainen 37 minuutin lentomatka sai aikaan samanlaisen reaktion kesäkuun lopulla.

Euroopan jalkapalloliitto Uefa oli puolestaan aiemmin todennut, että sen tavoite on tehdä vuoden 2024 EM-kisoista kautta aikojen ympäristöystävällisimmät.

Lue myös:

    Uusimmat