Talonsa pihalla henkilö ollut todisti kivien sinkoilevan pihalleen räjähdystyömaalta Vihdissä. Asiaa puitiin käräjäoikeudessa, jossa langetettiin sakkotuomioita.
Tapaus sattui Vihdissä kesäkuussa 2021. Kun työmaalla tehtiin räjäytystöitä, jostain syystä kiviä sinkoili työmaalta läheisten talojen pihoille ja katolle.
Aluehallintoviraston raportissa kerrotaan, että katolle lentänyt kivi aiheutti vahingon, mutta henkilövahingoilta vältyttiin.
Eräällä pihalla oli tapahtumahetkellä raportin mukaan henkilöitä. Raportin mukaan pihalla olleet kertoivat, ettei heitä oltu pyydetty poistumaan pihoiltaan ennen räjäyttämistä.
Oikeus ei löytänyt näyttöä siitä, mistä kivet tarkalleen olivat singonneet ja miksi, koska kentän peittämistä ei katsottu laiminlyödyn.
Kahdelle miehelle tuomio
Oikeudessa todettiin, että louhintatyömaan esimies ei ollut ennen räjäytystöitä varmistanut, ettei työn vaarallisella alueella, 100 metrin säteellä räjäytyspaikasta, ollut ihmisiä.
Oikeus lisäksi katsoi, että tapauksessa ei oltu jätetty turvallisuussuunnitelmaa, vaikka räjähdyssuunnitelma olikin laadittu ja noudatettu. Oikeus ei siis katsonut, että turvallisuussuunnitelman laatimatta jättäminen olisi vaikuttanut kivien sinkoiluun lähirakennusten pihoille ja katolle.
Vuonna 1982 ja 1972 syntyneet miehet, työmaan esimies ja louhintaa hoitaneen yrityksen toimitusjohtaja, tuomittiin kumpikin työturvallisuusrikoksesta 30 päiväsakon rangaistukseen. Lisäsi räjähdystyöt tehnyt yritys tuomittiin työturvallisuusrikoksesta 1000 euron yhteisösakkoon.
Uusimmat
-
12:43
Oleksandr Usykin voitolla kova hinta – ukrainalaismestari kiidätettiin sairaalaan
-
12:40
Slovakian varapääministeri: Fico ei ole enää välittömässä hengenvaarassa
-
12:22
Kirja-arvio: Ex-suurlähettiläältä riittää kritiikkiä päähenkilöilleen Putinille ja Niinistölle
-
12:05
Kati sai elämäänsä järkyttäneen tiedon lääkäriltä, jonka tunteeton letkautus ei unohdu: "Toivon, että näinä päivinä käytettäisiin vähän toista sanoitusta"
-
11:46
Jesse Puljujärvi kiehui – kanadalaissikailusta viimeinen sana: "Katuvainen ilme"
-
11:41
Ennätystehtailu jatkui suurturnauksessa – edessä huima ratkaisu jättimäisestä rahapotista
-
11:41
Ukraina sanoo tuhonneensa Venäjän Project 266-M-sotalaivan
-
11:32
Hurjaa ylinopeutta ajanut törmäsi koulubussiin Kanadassa – Bemarista tuli hetkessä avomalli
-
11:31
Liigamestaruus ja cup-pokaali – Huuhkajien pelaajille menestystä eurokentillä
-
11:18
Rauhan aikaan Zelenskyin kausi päättyisi ensi viikolla
-
11:13
Volodymyr Zelenskyilta tiukka lausunto nyrkkeilyn MM-jättiottelusta
-
10:49
Leijonien liigapakki antoi vahvan näytteen NHL-tähtien keskellä
-
10:40
Gazalaissairaala: Isku pakolaisleirille – Yhdysvallat taivuttelee Saudi-Arabiaa tunnustamaan Israelin
-
10:39
Tappara täydensi joukkuettaan – mukana Leijonat-sensaatio ja Ilveksen NHL-lupaus
-
10:27
Riikka Purra puhui puoluevaltuustolle sosialismin oireista ja pelkäsi maahanmuuton muuttavan Suomea
-
10:16
Sinnikkään rattijuopon pako jatkui vaikka löpö loppui – vauhtia pahimmillaan 235 km/h
-
10:01
Sami Kuronen esitteli uuden rakkaansa – julkaisi suloisen yhteiskuvan
-
09:44
Huima taustapaljastus Aleksander Barkovin NHL-palkinnosta
-
09:44
Makutestissä yrteillä ja valkosipulilla maustetut tuorejuustot – voittaja yllätti raadin
-
09:42
Arkkipiispa Leo eläkkeelle
-
Lataa lisää