Raju tuomio Veikkausliigassa puhuttaa – nyt tuli suorat sanat ylempää: "Puututtava hyvinkin voimakkaasti"

AC Oulun urheilutoimenjohtaja Markus Heikkinen kyseenalaisti Veikkausliigan tekemiä ratkaisuja Ilves-ottelun tuomaritoimintaan liittyen. Veikkausliigan erotuomarivastaavana toimiva Mattias Gestranius on kuitenkin antanut tiukan vastauksen kierroksia ottaneeseen jälkipuintiin.

AC Oulu kärsi sunnuntaina 0–1-kotitappion Ilvekselle dramaattisten vaiheiden jälkeen. Kotijoukkueen päävalmentaja Konstantinos Bratsos lensi punaisella kortilla pihalle avausjakson lopulla.

Ottelun jälkeen AC Oulun urheilutoimenjohtaja Heikkinen ei ymmärtänyt, miten Bratsos sai varoituksen sijaan suoran punaisen kortin.

– En pysty sanomaan, mitä hän teki ja puhui, mutta jos erotuomarit eivät tykänneet jostain hänen käytöksessään, niin yleensä keltaisella kortilla pystyy rauhoittamaan monia tilanteita. Suora punainen ilman keltaista tuntui aika erikoiselta, Heikkinen pohti MTV Urheilun haastattelussa.

Gestranius kuitenkin selvensi isompaan kuvaan peilaten, miten kreikkalaisluotsin toiminta oikeutti suoraan ulosajoon.

– Tähän haluaisin ottaa vahvasti kiinni. Olemme saaneet Uefalta ohjenuoria, joita pyrimme mahdollisuuksien mukaan laittaa käytäntöön myös Suomessa. Tämän vuoden teema on ollut protestointi ja puuttuminen huonoon käytökseen, Gestranius kertoo MTV Urheilulle.

– Olemme kouluttaneet kaikkia Veikkausliiga-joukkueita ennen kauden alkua ja näyttäneet esimerkkiä mitä saa ja mitä ei saa tehdä. Uefa haluaa, että jotta me saamme tämän ikävän trendin muutettua, niin näihin tilanteisiin on puututtava hyvinkin voimakkaasti.

Gestraniuksen mukaan punainen kortti oli päivänselvä asia.

– Kyseisessä tilanteessa valmentaja oli tullut useamman metrin, selkeästi teknisen alueen ulkopuolelle protestoimaan erotuomarin tekemää ratkaisua voimasanoja käyttäen. Silloin sääntökirjan mukaan, ja varsinkin näiden ohjeiden jälkeen, ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin poistaa kentältä, Gestranius painottaa.

– Olemme pyytäneet, että erotuomarit käyttävät pelisilmää näiden tilanteiden kanssa. Jos valmentaja astuu vahingossa 30 senttiä alueen ulkopuolelle, niin ei oltaisi liian mustavalkoisia. Nyt oli kuitenkin kyseessä useammasta metristä. Siinä ei ole kahta sanaa. Tämä tieto on mennyt kaikille Veikkausliigan seuroille.

Gestranius muistuttaa, ettei Uefan laatima teema päde ainoastaan Suomessa. Veikkausliigassa ei myöskään olla otettu vielä käyttöön sääntöä, jonka mukaan ainoastaan joukkueiden kapteenit saisivat keskustella erotuomarin kanssa.

– Se käytäntö oli voimassa EM-kisoissa ja sitä lisätään ympäri Eurooppaa parhaillaan. Meillä ei sitä vielä tällä kaudella ole ollut käytössä, mutta mahdollisesti ensi kaudella, Gestranius paljastaa.

Paikallistuomarit paikallisseurojen peleissä hyväksyttävä käytäntö

Heikkisellä oli tuomarityöskentelyn lisäksi paljon sanottavaa Veikkausliigan järjestämistä asetelmista. Hänen mielestään oli kummallista, että Tampereen Ilveksen ottelussa tuomitsevat tahot ovat kotoisin samalta seudulta. Näin kävi sunnuntaina avustavien kohdalla.

– Miten avustavat tuomarit valitaan Tampereen seudulta Ilveksen ja Oulun väliseen otteluun? Eikö kuulosta erikoiselta? Heikkinen kysyy.

HJK:n ja Huuhkajien entisen huippupelaajan käsityksen mukaan tietoa haluttiin myös salata viimeiseen asti, koska AC Oulun ei toivottu kertovan stadionin ottelukuulutuksissa mistä erotuomarit ovat kotoisin.

– Sanottiin, ettei saa kuuluttaa, mistä tuomarit tulee. Mieti, että jos he itse pitäisivät sitä ihan ok ratkaisuna, niin miksi sitä kielletään kuuluttamasta? Heikkinen jatkoi.

Gestranius ei kuitenkaan tiennyt tästä mitään.

– Tämä on täysin uutta tietoa minulle. Me emme ole kyllä antaneet tällaista ohjetta.

Ratkaisu tuomarijärjestelyn suhteen oli kuitenkin oikea.

Gestraniuksen mukaan sarjalla ei ole sääntöä, jonka mukaan samalta seudulta kotoisin olevat tuomarit eivät voisi jakaa oikeutta paikallisseurojensa otteluissa – päinvastoin.

– Tätä keskustelua on käyty jopa Veikkausliigan johdon kanssa ja heidän toivomuksenaan on ollut käyttää paikallistuomareita jonkun verran matkustamissyistä, Gestranius kertoo.

– Se on ok käyttää helsinkiläisiä tuomareita Helsingissä ja tamperelaisia Ilveksen peleissä, joten en näe eroa siinä, että samaa tapahtuisi joskus vieraspeleissäkin. Erotuomarin kuuluu olla aina neutraali ja lähtökohtaisesti käytämme kaikkia tuomareita kaikissa peleissä.

Erotuomareilla on kuitenkin itsellään oikeus kieltäytyä tuomaroimasta paikallisseurojensa otteluita, jos näin toivovat.

– Itse tulen Paraisilta, eli jos (nykyisin Kolmosessa pelaava) Pargas Idrottsförening olisi ollut Veikkausliigassa minun erotuomariaikanani, niin en olisi halunnut viheltää. Se on kuitenkin 12 000 asukkaan kaupunki, joten siinä on aika iso ero Helsinkiin tai Tampereeseen, ja miten tunnettu hahmo olet siellä.

Oulun ja Ilveksen välisen otteluiden tuomareista hän teki myös yhden lisähuomion.

– Olihan neljäs erotuomari myös oululainen, Gestranius päätti.

Lue myös:

    Uusimmat