Rakastettu meteorologi muistelee vuosiaan TV:ssä – paljastaa julkisuuden varjopuolen: "Uhkauksia, että lasteni koulureitti on selvitetty"

6:37img
Mikä on Takalan mieleenpainuvin muisto MTV3:n säälähetyksistä? Katso huvittava tarina videolta!
Julkaistu 08.07.2021 05:55
Toimittajan kuva
Anton Aaltio

anton.aaltio@mtv.fi

Moni muistaa meteorologi Petri Takalan, joka työskenteli MTV3:n säälähetyksissä 1990-luvun lopulta vuoteen 2011 saakka. Mutta mitä miehelle kuuluu nykyään? MTV Uutiset vieraili Takalan kotona.

Nykyisin Forssassa asusteleva Takala ei kaipaa takaisin televisioruutuun, mutta muistelee aikaa Pöllölaaksossa hyvällä mielellä.

Takala perusti oman yhden miehen yrityksen, kun jätti Forecan päämeteorologin paikan vuonna 2017. Arki Sääneuvos Oy:n ainoana työntekijänä on melkoisen erilaista kuin uutistoimituksen meteorologina.

– Silloin se pääjuttu oli olla koko ajan täysin säässä sisällä. Kiire oli jokapäiväistä, Takala toteaa.

Takala ei kertomansa mukaan tottunut esiintymiseen täysin missään vaiheessa.

– Minulle oli helpompi mennä suoraan lähetykseen, ettei sitä kerennyt ajatella niin paljon. Juoksin usein maskeeraukseen vasta Kymmenen uutisten aikana, Takala muistelee.

Hiljaisempi elämäntyyli on suomalaisille tutulle säämiehelle mieluisampi.

– Nyt ehtii hengittää ja elää vapaammin.

Mikä on Takalan mieleenpainuvin muisto MTV3:n säälähetyksistä? Katso huvittava tarina artikkelin videolta!

Julkisuuden karu puoli

Moni muistaa Takalan erityisesti hänen poninhännästään, jonka hän leikkasi ensitöikseen pois televisiotyöt lopetettuaan, jotta häntä ei tunnistettaisi niin helposti. Takala kertoo, ettei varsinaisesti nauttinut julkisuudesta. Palautetta katsojilta tuli kuitenkin väkisinkin.

– Jos ajattelen palautteita, jota sain eniten, ne olivat varmaan poninhäntä ja liian pitkät hihat.

Hän on jäänyt ihmisten mieleen myös omintakeisesta tyylistään päättää säälähetys kävelemällä kameraa kohti. Se oli merkki ohjaajalle siitä, että lähetyksen voi päättää.

– Säälähetyksissä oli aina siihen aikaan minuutti ja 50 sekuntia aikaa puhua säästä. En pystynyt aina millään tiivistämään sitä, enkä halunnut kauheasti nopeuttaa puhettani. Se oli merkki ohjaamoon, että älkää hermostuko, kerron vain tämän vielä rauhallisesti.

Kaikkia katsojia loppukävely ei miellyttänyt. Takala sai ajoittain uhkaavaakin viestiä "liian pelottavasta" tyylistään.

– Siinä oli sellaista, että lapsetkin pitää laittaa pois television äärestä. Sain sellaisia uhkauksia, että lasteni koulureitti on selvitetty.

Katso artikkelin videolta Takalan koko haastattelu!

Tuoreimmat aiheesta

Julkisuuden henkilöt