Ralliautoilun maailmanmestaruussarja on perinteisesti päättynyt Walesin sorateillä ajettavaan Britannian osakilpailuun. Mutta toisin on tänä vuonna, sillä kilpailu ajetaan jo syyskuun puolivälissä paremman sään toivossa.
Kilpailu järjestettiin viimeksi vuonna 2005 alkusyksystä. Monien mielestä syyskuu ei ole oikea paikka rallille, sillä juuri pimeys, sade, sumu ja mutaiset tiet ovat olennainen osa Britannian osakilpailun tunnelmaa.
Ei siis ihme, että rallijärjestäjiä on kritisoitu tämän vuoden aikataulusta. Ajankohta ei näy positiivisesti ainakaan lähtölistalla, sillä MM-osakilpailuun on ilmoittautunut ainoastaan 31 autokuntaa.
– Kun ajoin täällä ensimmäistä kertaa, ilmoittautuneita oli 180 ja 30 oli varalla. Rehellisesti sanottuna olen todella suruissani tästä tilanteesta, Fordin tallipäällikkö Malcolm Wilson kertoi hiljattain.
Tänä vuonna rallin voitto ratkaistaneen Citroenin ja Fordin tehdaskuskien välillä. Vahvimmat suosikit ovat kohti yhdeksättä mestaruuttaan ajava Sebastien Loeb sekä viime vuonna kilpailun voittanut Jari-Matti Latvala.
Britannian rallin historia ulottuu vuoteen 1932. Vuoteen 1998 asti kilpailu tunnettiin RAC-rallin nimellä. Aikaisemmin rallin erikoiskokeita ajettiin eri puolella Britanniaa, mutta vuosien saatossa tapahtumat on tiivistetty yhä pienemmälle alueelle. Vuonna 2000 rallin keskuspaikka siirtyi Walesin pääkaupunkiin Cardiffiin. Erikoiskokeita ajetaan enimmäkseen Etelä-Walesin haastavilla metsäteillä.
Rallin maailmanmestaruus on usein ratkennut Britanniassa. Dramaattisimmalla tavalla näin kävi vuonna 1998, kun Carlos Sainzin auto syttyi tuleen vain 500 metriä ennen viimeisen erikoiskokeen maalia. Kilpailun keskeyttänyt Tommi Mäkinen oli jo pakkaamassa laukkujaan kotimatkaa varten, kun hän sai kuulla puhelimitse kilpakumppaninsa epäonnesta. Sainzin keskeytyksen myötä Mäkinen kruunattiin kolmannen kerran maailmanmestariksi.
Vuonna 2009 Sebastien Loeb ja Mikko Hirvonen kävivät Walesin sorateillä jännittävän kaksintaistelun maailmanmestaruudesta. Pisteen johdossa päätöskisaan lähtenyt Hirvonen joutui tunnustamaan kilpakumppaninsa paremmakseen. Loeb juhli Walesissa voittoa toisen kerran peräkkäin ja vei mestaruuden vain yhden MM-pisteen erolla.
Myös viime vuonna Loeb ja Hirvonen huipensivat kauden Walesissa. Mestaruustaisto kuitenkin lässähti jo perjantaina, kun penkalla ollut oksa rikkoi jäähdyttimen Hirvosen autosta. Loeb puolestaan keskeytti päätöspäivänä ajettuaan nokkakolarin siviiliauton kanssa, mutta mestaruus meni silti ranskalaispilotille.
Suomalaisperinteet Britannian metsäteillä ovat kunniakkaat. Ensimmäisenä suomalaiskuljettajana RAC:n voittoon ajoi Rauno Aaltonen vuonna 1965. Simo Lampista juhlittiin voittajana kolme vuotta myöhemmin. Timo Mäkinen vei nimiinsä RAC-rallin kolme kertaa peräkkäin vuosina 1973-75. Hannu Mikkola saavutti neljä voittoa vuosina 1978-79 ja 1981-82. Juha Kankkusella RAC-rallin voittoja on kolme (1987, 1991 ja 1993) ja Henri Toivosella kaksi (1980 ja 1985). 1980-luvulla suomalaiskuskeista voittoa juhlivat myös Ari Vatanen (1984), Timo Salonen (1986), Markku Alén (1988) ja Pentti Airikkala (1989).
Marcus Grönholm voitti Britannian osakilpailun urallaan kahdesti, vuosina 2001 ja 2006. Grönholm varmisti Britanniassa ensimmäisen maailmanmestaruutensa vuonna 2000 sijoittumalla Richard Burnsin jälkeen toiseksi. Vuonna 2007 Grönholm päätti aktiiviuransa kakkossijaan tallitoveri Mikko Hirvosen voittaessa kilpailun ja Loebin juhliessa maailmanmestaruutta. Viime vuonna Jari-Matti Latvala liittyi voittajien listalle.
Rallin keskuspaikka oli viime vuonna Builth Wellsin pikkukaupungissa, mutta tänä vuonna Cardiff palaa kisan tukikohdaksi. Aika-ajoerikoiskoe ajetaan poikkeuksellisesti jo keskiviikkona. Lähtöseremoniat järjestetään torstai-iltana Pohjois-Walesissa Llandudnossa, ja viimein perjantaina kilpailu polkaistaan toden teolla käyntiin.
Viime vuoden voittaja: Jari-Matti Latvala (Ford), 3.27.03,5 - lue raportti
Britannian rallin viralliset kotisivut
Britannian MM-rallin edelliset voittajat:
2011 Jari-Matti Latvala (Ford)
2010 Sebastien Loeb (Citroen)
2009 Sebastien Loeb (Citroen)
2008 Sebastien Loeb (Citroen)
2007 Mikko Hirvonen (Ford)
2006 Marcus Grönholm (Ford)
2005 Petter Solberg (Subaru)
2004 Petter Solberg (Subaru)
2003 Petter Solberg (Subaru)
2002 Petter Solberg (Subaru)
2001 Marcus Grönholm (Peugeot)
2000 Richard Burns (Subaru)
1999 Richard Burns (Subaru)
1998 Richard Burns (Mitsubishi)
1997 Colin McRae (Subaru)
1996 Armin Schwarz (Toyota)
1995 Colin McRae (Subaru)
1994 Colin McRae (Subaru)
1993 Juha Kankkunen (Toyota)
1992 Carlos Sainz (Toyota)
1991 Juha Kankkunen (Lancia)
1990 Carlos Sainz (Toyota)
1989 Pentti Airikkala (Mitsubishi)
1988 Markku Alén (Lancia)
1987 Juha Kankkunen (Lancia)
1986 Timo Salonen (Peugeot)
1985 Henri Toivonen (Lancia)
1984 Ari Vatanen (Peugeot)
1983 Stig Blomqvist (Audi)
1982 Hannu Mikkola (Audi)
1981 Hannu Mikkola (Audi)
1980 Henri Toivonen (Talbot)
1979 Hannu Mikkola (Ford)
1978 Hannu Mikkola (Ford)
1977 Björn Waldegard (Ford)
1976 Roger Clark (Ford)
1975 Timo Mäkinen (Ford)
1974 Timo Mäkinen (Ford)
1973 Timo Mäkinen (Ford)
Rallin ek-aikataulu (ajat Suomen aikaa):
Keskiviikko 12.9.
16.00 Aika-ajoerikoiskoe: Walters Arena
Perjantai 14.9.
10.13 EK1: Dyfnant 1 (20,48 km)
11.38 EK2: Hafren Sweet Lamb 1 (24,87 km)
12.19 EK3: Myherin 1 (27,88 km)
Etähuolto (15 min)
15.13 EK4: Dyfnant 2 (20,48 km)
16.38 EK5: Hafren Sweet Lamb 2 (24,87 km)
17.19 EK6: Myherin 2 (27,88 km)
Lauantai 15.9.
11.02 EK7: Crychan 1 (19,5 km)
11.40 EK8: Epynt 1 (8,31 km)
12.06 EK9: Halfway 1 (18,35 km)
Huoltotauko (30 min)
17.17 EK10: Crychan 2 (19,5 km)
17.55 EK11: Epynt 2 (8,31 km)
18.21 EK12: Halfway 2 (18,35 km)
20.30 EK13: Celtic Manor (3,04 km)
Sunnuntai 16.9.
9.18 EK14: Port Talbot 1(17,35 km´)
10.16 EK15: Rheola 1 (8,87 km)
10.34 EK16: Walters Arena 1 (15,33 km)
Huoltotauko (30 min)
14.07 EK17: Port Talbot 2 (17,35 km)
15.05 EK18: Rheola 2 (8,87 km)
15.23 EK19: Walters Arena 2 (15,33 km)*POWER STAGE*