Lukashenka odotetusti jatkamassa Valko-Venäjän presidenttinä – vastustajat vankilassa tai maanpaossa

Valko-Venäjä äänestäminen LK 26.1.2025
Maanpaossa oleva valkovenäläinen oppositio on laajalti leimannut vaalit farssiksi ja teatteriksi. Oppositio ei kuitenkaan kannusta kansaa kaduille osoittamaan mieltänsä vaaleja vastaan.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 26.01.2025 06:39(Päivitetty 26.01.2025 20:24)

MTV UUTISET – STT

Oppositio pitää vaaleja farssina, muttei kannustanut kansaa protestoimaan kaduille.

Valko-Venäjän itsevaltainen presidentti Aljaksandr Lukashenka on odotetusti voittamassa maan näytösluonteiset presidentinvaalit. Ovensuukyselyn mukaan hän sai tänään pidetyissä vaaleissa 87,6 prosenttia annetuista äänistä.

70-vuotias Lukashenka on ollut Valko-Venäjän presidenttinä vuodesta 1994. Seuraava virkakausi olisi hänelle jo seitsemäs.

Lukashenkalla ei ollut todellisia kilpailijoita, koska kaikki hänen merkittävät vastustajansa ovat vankilassa tai maanpaossa.

Maanpaossa oleva valkovenäläinen oppositio on laajalti leimannut vaalit farssiksi ja teatteriksi. YK:n arvion mukaan vuoden 2020 jälkeen maasta on paennut noin 300 000 ihmistä, lähinnä Puolaan ja Liettuaan. Valko-Venäjällä on noin yhdeksän miljoonaa asukasta.

Maanpaossa olevat eivät saa äänestää, sillä Valko-Venäjä on kieltänyt ulkomailla äänestämisen.

Oppositio ei kuitenkaan kannustanut kansaa kaduille osoittamaan mieltä vaaleja vastaan.

Lukashenkan hallinnon sortotoimet ovat liian brutaaleja ja riskit ihmisten hengille valtavia, perusteli linjaa STT:lle oppositiojohtaja Svjatlana Tsihanouskaja.

Hänen mukaansa sortotoimilla on kaksi tarkoitusta: pelotella valkovenäläisiä ja näyttää Lukashenkan liittolaisille, että tämä pystyy pitämään yllä järjestystä maassa.

Ulkopoliittisen instituutin tutkija Ryhor Nizhnikau luonnehti Valko-Venäjän poliittista tilannetta "sanalla sanoen kamalaksi".

–  Se on nyt yksi maailman vähiten vapaista maista, jossa on tuhottu täysin mahdollisuudet ja kanavat tarjota vaihtoehtoisia mielipiteitä, Nizhnikau sanoi.

"Asiat ovat menneet parempaan suuntaan"

Valtaosa Valko-Venäjän asukkaista muistaa enää hämärästi ajan, jolloin nykyään 70-vuotias Lukashenka ei johtanut maata. Ensimmäiset vaalit voittaessaan istuva presidentti oli 39-vuotias, ja maa oli juuri itsenäistynyt Neuvostoliiton vallasta.

Lukashenkan kritisoiminen ei ole sallittua Valko-Venäjällä. Edes ihmiset, jotka kertoivat äänestävänsä Lukashenkaa vaaleissa, eivät uskaltaneet kertoa uutistoimisto AFP:n toimittajalle sukunimeään.

–  Äänestän Lukashenkaa, koska asiat ovat menneet parempaan suuntaan sen jälkeen, kun hänestä tuli presidentti, kertoi 42-vuotias maanviljelijä Aleksei, joka asuu Gubitshin kylässä Valko-Venäjän kaakkoisosassa.

Jutun alkua päivitetty ovensuukyselyn tuloksella kello 20245.

Juttu päivitetty kauttaaltaan 26.1.2025 kello 18.45.

Tuoreimmat aiheesta

Valko-Venäjä