Reutersin lähteet kertovat rallin MM-sarjan omistajien tunnustelevan erilaisia vaihtoehtoja, mukaan lukien sarjaan liittyvän liiketoiminnan myymistä.
MM-sarjan omistavat Red Bull ja saksalainen sijoitusyhtiö KW 23 tekevät yhteistyötä yhdysvaltalaispankki JPMorganin kanssa ja valmistelevat sarjan kaupallisten oikeuksien haltijan WRC Promoter GmbH:n myymistä niinkin pian kuin vielä tämän vuoden puolella.
Red Bull ja KW 23 toivovat Münchenissä päämajaansa pitävän yhtiön arvon nousevan jopa 500 miljoonaan euroon. Summaa puoltaa yhtiön käyttökate, joka voi lähteen mukaan nousta tänä vuonna yli 20 miljoonaan euroon.
Lähteet huomauttavat, että vaikka neuvotteluja käydään edelleen, kaupat eivät välttämättä etene.
Yhden lähteen mukaan uusi omistaja voisi auttaa kaupallisten oikeuksien haltijaa parantamaan globaalia tavoittavuuttaan ja laajenemaan myös Yhdysvaltoihin. Mahdolliset ostajat voisivat olla erilaisia pääomasijoitusyhtiöitä, varakkaita yksilöitä tai suurempia urheilumediaryhmiä.
Omistajien tavoitteena on päästä hyötymään urheilun kaupallisissa oikeuksissa tapahtuneesta arvonnoususta.
F1-sarjan omistava Liberty Media osti aiemmin tänä vuonna MotoGP-sarjaa hallinnoivan Dorna Sportsin osake-enemmistön kaupassa, jossa yhtiön arvoksi määritettiin 4,2 miljardia euroa. Yhden nyt haastatellun lähteen mukaan Dornan liiketoiminta arvotettiin yli 20-kertaiseksi käyttökatteeseen nähden.