Rallin MM-sarjan kärkikamppailu tiivistyi entisestään viime viikolla ajetussa Kroatian MM-rallissa.
Tänä vuonna on ajettu neljä osakilpailua, joissa on nähty kolme eri voittajaa. Toyota-kuljettaja Sebastien Ogier otti voitot Monte Carlossa ja Meksikossa, M-Sport Fordin Ott Tänak oli ykkönen Ruotsissa, ja Toyotan Elfyn Evans saavutti puolestaan voiton Kroatiassa.
Pakkaa sekoittaa hieman se, että Ogier ajaa tänä vuonna vain valikoimissaan kilpailuissa. Ogier jätti väliin helmikuisen Ruotsin MM-rallin ja on sivussa myös parin viikon kuluttua ajettavasta Portugalin osakilpailusta.
LUE MYÖS: Jari-Matti Latvala paljasti Sebastien Ogierin suunnitelman – villit huhut vellovat
Tällä hetkellä Ogier kuitenkin jakaa MM-sarjan kärkipaikkaa tallitoverinsa Elfyn Evansin kanssa. Kauden avausvoittoaan yhä jahtaava Kalle Rovanperä on puolestaan vain yhden pisteen päässä tallitovereistaan. Ford-kuljettaja Tänakin ero kärkeen on neljä pistettä ja Hyundain Thierry Neuvillen 11 pistettä.
Tasan vuosi sitten tilanne oli täysin toisenlainen. Kun kaudesta 2022 oli takana neljä osakilpailua, Rovanperä oli karannut ylivoimaiseen pistejohtoon kolmella perättäisellä voitollaan (Ruotsi, Kroatia ja Portugali).
Siinä vaiheessa Rovanperä oli kerännyt peräti 106 pistettä eli 37 pistettä enemmän kuin Ogier ja Evans ovat kasanneet tämän kauden kisoissa. Suomalaistähden etumatka Hyundai-kuski Neuvilleen oli peräti 46 pistettä. Kauden päätteeksi Rovanperä kuittasi mestaruuden 50 pisteen erolla Tänakiin eli alkukauden huikea voittokulku käytännössä takasi Toyota-kuskin MM-tittelin, vaikka hän otti vielä kolme voittoa lisää loppukauden aikana.
Näin tasaista MM-sarjan starttia ei ole nähty hetkeen. Toyotan tallipäällikkö ja todellinen rallihistorioitsija Jari-Matti Latvalakin joutui kaivelemaan muistiaan.
- Tein juuri laskelmiani. Ott näki, kun tein sen erityisellä sivustolla, jolla lasken asioita. Kauden 2001 lopussa tilanne oli yhtä tasainen, kun viisi kuljettajaa päätyi kahdeksan pisteen sisään, Latvala sanoi.
Vuonna 2001 mestaruuden voittaneen Richard Burnsin ja viidenneksi sijoittuneen Harri Rovanperä välinen ero oli tosiaan kahdeksan pistettä. Kuudennen tilan ottanut Carlos Sainz jäi puolestaan Burnsista 11 pistettä.
Täytyy muistaa, että pistelaskusysteemi oli täysin toisenlainen 22 vuotta sitten. Tuolloin voittaja sai vain 10 pistettä, kun nykyään ykköstilasta kuittaa 25 pistettä. Tänä päivänä jaossa on myös lisäpisteitä Power Stage -erikoiskokeelta, joten maksimipotti yhdestä kilpailusta on 30. Burns keräsi mestaruuskaudellaan yhteensä ”vain” 44 pistettä.
Kaudella 2001 pisteitä jaettiin vain tuloslistan kuuden kärjelle. Nykyisin yhden MM-pisteen saa kilpailussa kymmenenneksi ajanut kuljettaja.
Kauden seuraava osakilpailu ajetaan kahden viikon kuluttua Portugalissa, missä kärkiviisikon välinen tilanne voi hyvinkin kiepsahtaa täysin päälaelleen.