MM-rallitalli M-Sport Ford tiedottaa irtisanoneensa irlantilaiskuljettaja Craig Breenin sopimuksen vuoden etuajassa.
Breen siirtyi M-Sportille täksi kaudeksi Hyundailta, jossa hän ajoi viime vuosina hyviä tuloksia yksittäisissä kilpailuissa. Kyseessä oli 32-vuotiaan Breenin uran ensimmäinen täyden kauden kattava sopimus MM-sarjan ykkösluokassa.
Kausi M-Sportilla jäi koviin odotuksiin nähden pettymykseksi. Tuloksena oli vain kaksi palkintosijaa ja vasta seitsemäs sija MM-sarjassa. Keskeytyksiä kertyi kaikkiaan seitsemän, niistä suuri osa Breenin omien ajovirheiden ja ulosajojen seurauksena.
– Me kaikki tiedämme, että potentiaali oli olemassa, ja tulen muistamaan hyviä hetkiä tästä vuodesta. Valitettavasti asiat eivät aina loksahda kohdalleen. Koemme tarvitsevamme jotain uutta kauteen 2023. Kaikki keskittymisemme on nyt siinä, että saamme varmistettua ensi kaudeksi kilpailukykyisen kokoonpanon, tallipäällikkö Richard Millener sanoo tiedotteessa.
– Valitettavasti Craigilla ei ollut tasaisuutta, jotta hän voisi johtaa tallia kauteen 2023 lähdettäessä, tallin omistaja Malcolm Wilson komppaa.
Breenillä on pitkä historia M-Sportin ja Fordin kanssa. Hän voitti Fiestan ratissa junioreiden maailmanmestaruuden vuonna 2011, ja vuotta myöhemmin palkintokaappiin tuli Super 2000 -autoilla ajetun, WRC2-luokkaa edeltäneen S-WRC-luokan mestaruus niin ikään Fiestalla.
– Haluan esittää suuret kiitokset M-Sportille ja koko tiimille siitä, mitä he ovat tehneet hyväkseni tämän vuoden aikana. Tämä oli ensimmäinen täysi kauteni MM-sarjassa, ja se, että sain ajaa sen Pumalla, oli fantastista.
– On surullista jättää M-Sport taakse. Nyt on aika mennä eteenpäin. Odotan innolla tulevaisuutta ja sitä, että saan jatkaa yhteistyön rakentamista Jamesin (kartanlukija Fultonin) kanssa.
Fulton debytoi Breenin rinnalla viime viikonloppuna Japanissa, kun Breenin pitkäaikainen kartturi Paul Nagle eläköityi lokakuussa ajetun Espanjan MM-rallin jälkeen.
Huhuissa Breeniä on jo aiemmin viety ensi kaudeksi takaisin Hyundaille, Dani Sordon rinnalle tallin kolmanteen autoon.
Vastaavasti Breenin lähtö M-Sportilta tarjoaisi Hyundain jättäneelle Ott Tänakille mahdollisuuden palata talliin viiden vuoden tauon jälkeen.