Rankkasateet saivat Tampereen kadut tulvimaan – pelastuslaitos kiireinen

pelastuslaitos aop
Kuvituskuva. Sadevesiviemäriverkostot tukkeutuivat veden määrästä ja viemärinkansia nousi ylös kaduille. Pelastuslaitos pyrki sulkemaan lainehtivia katuja ja pumppaamaan vettä pois.All Over Press
Julkaistu 01.07.2023 20:15

MTV UUTISET – STT

Lauantain alkuilta oli Pirkanmaan pelastuslaitokselle kiireinen, sillä Tampereen seutua riepotelleet rankkasateet aiheuttivat alueella useita vahingontorjuntatehtäviä.

Pirkanmaan pelastuslaitoksen päivystävän päällikön Mika Salmelan mukaan pelastuslaitos oli noin puoli kahdeksaan mennessä suorittanut arviolta 15–20 vahingontorjuntatehtävää.

Suurin osa tehtävistä liittyi katualueilla tapahtuneisiin viemärien tulvimisiin. Sadevesiviemäriverkostot tukkeutuivat veden määrästä ja viemärinkansia nousi ylös kaduille. Pelastuslaitos pyrki sulkemaan lainehtivia katuja ja pumppaamaan vettä pois.

Salmelan mukaan rakennuksiin ei päässyt paljoa vettä ja pahimmilta kiinteistövaurioilta vältyttiin.

Eniten vahingontorjuntatehtäviä pelastuslaitos suoritti Tampereen ja Nokian alueella. Hieman ennen iltakahdeksaa pelastuslaitoksella oli vielä tehtäviä alueella kesken.

Lue myös: Pekka Poudan sarkastinen säävinkki festariviikonlopulle: "Ukkonen on hienompi kuin useimmat bändit!"

Tuoreimmat aiheesta

Tampere