Raskaana oleva Joanna kärsi omituisista oireista – kuukausia lapsen syntymän jälkeen saapuivat karut uutiset: "En tiedä, kuinka paljon minulla on aikaa..."

2:12img
Tällaisia ovat keuhkosyövän oireet.
Julkaistu 28.06.2020 18:58
Toimittajan kuva

Outi Jaatinen

outi.jaatinen@mtv.fi

35-vuotias Joanna sairastaa parantumatonta keuhkosyöpää. Naisen sairaudesta kertoo muun muassa Metro-sivusto.

Esikoistaan odottanut 35-vuotias Joanna Herd kärsi todella kovasta aamupahoinvoinnista koko raskautensa ajan. Hän laihtui sen takia monta kiloa.

Kolmannella kuulla Joanna alkoi kärsiä jatkuvasti korva- ja kurkkutulehduksista, joista seurasi infektio keuhkoissa. Silloin hänestä alkoi tuntua, että kaikki ei ole kunnossa. Kolmannellatoista raskausviikolla Joannan ääni muuttui käheäksi.

– En aina halunnut tehdä niistä numeroa, koska en halunnut olla vaivaksi lääkäreille, mutta tarvitsin antibiootit, koska infektioita vain tuli lisää.

Brittiläinen Joanna oli ajatellut, että oireet johtuivat jotenkin raskaudesta ja siitä, että hän oli uupunut. 

LUE MYÖS: Aurinkovoiteesta ei ole tämän kellonajan jälkeen enää mitään hyötyä – osa läträä rasvan kanssa turhaan

Diagnoosina oli keuhkosyöpä

Joanna kävi lääkärissä kerran kuukaudessa yhteensä vuoden ja kolmen kuukauden ajan. Kun hänen tyttärensä Freya oli neljän kuukauden ikäinen, lääkärit ajattelivat, että Joannalla oli keuhkokuume. 

Lopulta röntgenkuvat paljastivat, että naisen keuhkoissa oli lukuisia kasvaimia. Joannalla todettiin keuhkosyöpä, tarkemmin sanoen ALK-positiivinen ei-pienisoluinen keuhkosyöpä. Lisätutkimusten jälkeen kävi ilmi, että sitä ei pystyttäisi parantamaan. 

Joanna joutuu koko loppuelämänsä käymään kemoterapiassa, jotta sairaus saadaan pysymään aisoissa. Jäljellä olevan ajan määrää ei tiedetä.

Jos tviitti ei näy, voit katsoa sen täältä.

"En tiedä, kuinka paljon minulla on aikaa..."

Joka tapauksessa Joanna on toiveikas tulevaisuuden suhteen ja haluaa nähdä tyttärensä elämän tärkeät etapit, kuten valmistumisen koulusta. Nyt Freyalla on ikää vuosi ja viisi kuukautta.

– En tiedä, kuinka paljon minulla on aikaa, mutta en suostu uskomaan, että sitä olisi vähän.

Joanna antoi haastattelun medioille, koska hän haluaa muiden tajuavan, että keuhkosyöpään voi sairastua kuka vain. Myös ne, jotka eivät tupakoi. Hän ei ollut aiemmin tullut ajatelleeksi, että se olisi mahdollista.

LUE MYÖS: 24-vuotias Poppy luuli kehonsa reagoivan huonosti raskauteen – oireiden karmiva syy paljastui kaksi päivää ennen vauvan syntymistä

Oireita yskä, hengenahdistus ja rintakivut

Duodecim kertoo, että keuhkosyöpä on maailman yleisin syöpä. Suomessa se kuuluu kolmen yleisimmän syövän joukkoon. Naisilla yleisimmät syövät ovat rintasyöpä, suolistosyöpä ja keuhkosyöpä. Miehillä todetaan eniten eturauhassyöpää, keuhkosyöpää ja suolistosyöpää.

Suurin osa keuhkosyövistä, noin 80–90 prosenttia, johtuu tupakoinnista. Tupakoijan riski sairastua keuhkosyöpään on 15–30 prosenttia suurempi kuin tupakoimattoman. 15 prosenttia keuhkosyövän saaneista on kuitenkin sellaisia henkilöitä, jotka eivät ole koskaan polttaneet. Duodecimin arvion mukaan passiivinen tupakointi lisää tupakoimattoman henkilön riskiä sairastua keuhkosyöpään noin 24 prosentilla verrattuna niihin, jotka eivät altistu tupakan savulle.

Alkuvaiheessa keuhkosyöpä ei oireile mitenkään. Kasvain voi kasvaa keuhkojen ääreisosissa suureksikin ennen kuin mitään vaivoja alkaa ilmetä. Tyypillisiä oireita ovat yskä, veriyskä, hengenahdistus ja rintakivut. Myös etäpesäkkeet saattavat aiheuttaa ensimmäiset oireet. Jos syöpä on levinnyt, yleisoireita ovat muun muassa kuumeilu, laihtuminen ja väsymys. 

LUE MYÖS: Helmikuussa Sarahia alkoi vaivata piinaava kutina – syy selvisi vasta kuukausia myöhemmin: "Luulin todella, että kuolen"

LUE MYÖS: Nämä neljä elämäntapaa pienentävät syöpäriskiä merkittävästi – varoitus myös kesägrillaajille

Lähteet: Dailymail.co.uk, Metro.co.uk, Terveyskirjasto.fi, Kaikkisyovasta.fi

Tuoreimmat aiheesta

Keuhkosairaudet