Jääkiekon SM-liigan jumbopaikalle valahtanut Rauman Lukko on tehnyt loppukauden mittaisen sopimuksen tshekkimaalivahti Jakub Stepanekin kanssa.
Stepanek, 30, siirtyy Raumalle Tshekin liigan HC Dynamo Pardubicesta.
- Haluamme tuoda kokemusta maalivahtiosastollemme. Kyseessä on kansainvälisen tason maalivahti, joka on pelannut Euroopan huippuliigoissa kuten KHL:ssä ja Sveitsin NLA:ssa sekä ollut mukana Tshekin maajoukkueessa niin MM-kisoissa kuin olympialaisissakin. Viime kaudella hän torjui SC Bernin Sveitsin liigan mestaruuteen, joten hänellä on allaan huippukausi huippusarjassa, pelaajakoordinaattori Hannu Vanhatalo sanoo seuran tiedotteessa.
Stepanek on voittanut maajoukkueessa MM-kultaa 2010 ja MM-pronssia vuosina 2011 ja 2012.