Red Bull teki päätöksen Sergio Pérezin tulevaisuudesta

Sergio Pérez saa pitää paikkansa Red Bullin F1-kisakuljettajana, muun muassa The Race ja RacingNews365 uutisoivat.

Red Bullin ylin johto piti maanantaina kokouksen, jossa se kävi läpi myös Pérezin jatkoa. Red Bull päätti, että meksikolaiskuljettaja saa jatkaa tallissa pitkään jatkuneista huonoista suorituksistaan huolimatta.

Tallipäällikkö Christian Horner ilmoitti Pérez-päätöksestä Red Bullin henkilökunnalle Milton Keynesin tehtaalla.

– "Checo" jatkaa Red Bull Racing -kuljettajana viimeaikaisista spekulaatioista huolimatta, ja odotamme innolla näkevämme hänet radoilla, joilla hän on aiemmin loistanut kesätauon jälkeen, Horner sanoi henkilökunnalle The Racen mukaan.

RacingNews365 oli saanut saman viestin Red Bullin tiedottajalta.

Red Bull julkisti kesäkuussa kaksivuotisen jatkosopimuksen vuodesta 2021 sen riveihin kuuluneen Pérezin kanssa. Potkuspekulaatiot ehtivät kuitenkin viime viikkojen aikana jyllätä – viimeisimpien kahdeksan osakilpailun aikana meksikolainen ei ole yltänyt seitsemättä sijaa korkeammalle.

Pérez on valahtanut MM-sarjassa vasta seitsemänneksi, kun taas tallikaveri ja kolminkertainen maailmanmestari Max Verstappen johtaa MM-sarjaa jälleen selkeästi.

F1-kausi jatkuu kuukauden tauon jälkeen elokuun loppupuolella Hollannin GP:llä. Osakilpailu Zandvoortissa ajetaan 25. elokuuta.

Lue myös:

    Uusimmat