Red Bull veti ässän hihasta – soitti Kimi Räikkösen tutulle auttajalle

F1-talli Red Bull päätti turvautua tahoon, joka on auttanut aiemmin muun muassa Kimi Räikköstä.

Red Bullin meksikolaiskuljettaja Sergio Perez on ollut tällä kaudella vaikeuksissa F1-sarjassa. Perez sukelsi kevään lopulla, kun hänen alkukautensa positiivinen vire mureni täysin vastoinkäymisten myötä.

Perez jäi useissa kisoissa kauaksi kärjestä, mikä johti siihen, että Red Bull joutui tutkailemaan jopa skenaariota, missä hänet olisi korvattu jo kauden aikana toisella kuljettajalla.

Perez sai lopulta luottoa Red Bullilta, joka päätti, että meksikolainen saa jatkaa ainakin kauden loppuun asti nykytallinsa riveissä.

BBC:n F1-toimittaja Andrew Benson teki Perezistä sangen mielenkiintoisen paljastuksen Chequered Flag -podcastissa. Bensonin mukaan Red Bull on tehnyt ”kaikkensa”, jotta se voisi auttaa Pereziä löytämään parhaan vireensä.

Bensonin mukaan Red Bull haki jopa apua tallin ulkopuolelta.

– Hän (Perez) sai viime viikolla ajovalmennusta Silverstonessa, Benson kertoo podcastissa.

– Red Bull otti yhteyttä ajovalmentajaan nimeltä Rob Wilson. Ei ole mitenkään epänormaalia, että F1-kuski tekee Wilsonin kanssa yhteistyötä, varsinkin jos kyseinen kuljettaja kamppailee vaikeuksien keskellä.

Kimi Räikkönen on yksi sellainen kuski, joka teki hänen kanssaan yhteistyötä, Benson paljastaa Wilsonista.

Benson avasi podcastissa Wilsonin valmennuksen saloja.

– Kyse on siitä, että kuljettaja ikään kuin palautetaan alkulähteille, jotta hän saa ajamiseen oikean tuntuman. Onhan tuo vähän erikoista, koska he hakevat tuntumaa tavallisella katuautolla, Benson jatkaa.

Bensonin mukaan Wilson istuu autossa kuljettajan vieressä ja puhuu siitä, miten tehokkaasti kuljettaja voi käyttää rattia, kaasupoljinta ja jarrua. Näiden yksityiskohtien perkuulla on Bensonin mukaan yllättävän voimakkaita vaikutuksia kuljettajan suoritustasoon.

Perez pystyi hieman parantamaan otteitaan sunnuntain Hollannin GP:ssä, kun hän oli kuudes. Perez kävi kisan aikana omaa taistoaan muun muassa Ferrarin Carlos Sainzia vastaan. Perez on kuljettajien MM-sarjassa seitsemäntenä.

Lue myös:

    Uusimmat