Reetta Hurske ja Lotta Harala maukkaissa asemissa – "Ajat varmasti kovenevat"

Pika-aiturit Reetta Hurske ja Lotta Harala joutuvat hakemaan välieräpaikkaa keräilyerien kautta. Asiantuntija Tommi Evilä maalailee maittavaa asetelmaa torstain otatukseen.

Hurske juoksi keskiviikkona 100 metrin aitojen alkuerissä ajan 12.96 ja oli eränsä kuudes. Haralan aika oli 12.97, jolla hän oli alkuerässään viides. Jatkoon päästäkseen tamperelaisten olisi pitänyt sijoittua erissään kolmen parhaan joukkoon. Aikavertailusta jatkopaikkaan olisi riittänyt aika 12.85.

Hurskeen ja Haralan olympiaurakka jatkuu kuitenkin torstain keräilyerissä.

MTV Urheilun asiantuntija Tommi Evilä sanoo, että molemmilla juoksijoilla jäi huomattavasti varaa parantaa.

Haralan juoksusta puuttui Evilän näkemyksen mukaan rentoutta ja Hurske sortui "helmasyntiinsä" ja hänen lantionsa jäi juoksussa vähän taakse.

Asiantuntija uskoo suomalaisten korjaavan alkueräjuoksujensa ongelmakohdat keräilyeriin.

On ihan selkeä, että molemmilla on muutama pointti, mistä ottaa kiinni. Varaa on molemmilla parantaa. Ajat varmasti kovenevat, mutta on eri asia, mihin se riittää.

Molemmat juoksijat ovat paukuttaneet ennätyksensä tällä kaudella uusiksi. Hurske juoksi Rooman EM-kisojen välierissä ajan 12.68 ja Harala pisti heinäkuussa Sveitsissä vielä kolme sadasosaa paremmaksi Suomen ennätysajalla 12.65. Evilä arvelee kovien tulosten mukana kasvavien odotusten näkyneen pienenä puristamisena.

Saattaa olla ylimääräisiä tensioita, rentous katoaa, refleksinomainen tominta lähtee pois.

Torstain toiseen juoksuun mentäessä pahin jännitys lienee karissut pois.

Hartiat putoaa napsun alaspäin ja rentous löytyy, pääsee paremmin rytmeihin kiinni aitaväleissä.

Keräilyeristä välieräpaikka aukeaa kahdella parhaalle kustakin erästä.

Hurske juoksee toisessa erässä, jossa hänellä on kauden vertailussa toiseksi paras tilastoaika. Sama tilanne on Haralalla kolmannessa erässä.

Historia kertoo, että suomalaisille daameille kahden juoksun kuvio on sopinut vallan mainiosti. Toivotaan, että ylimääräiset karstat on saatu koneista pois ja let the games begin, Evilä sanoo.

Ensinnäkin on hyvä, että ovat kärkipäässä. Tulee itsellekin se tunne, että hoidetaan homma, minkä takia tänne on tultu. Molemmat daamit välieriin lähtäkohtasiesti pystyvät tiensä raivaamaan.

100 metrin aitojen keräilyerät juostaan Pariisin olympialaisissa torstaina kello 11.35.

Lue myös:

    Uusimmat