Olkavartensa murtanut Riikka joutuu odottamaan leikkaustaan lähes kaksi viikkoa.
Kuopiossa asuva Riikka, 51, kaatui portaissa lauantaina 25. toukokuuta.
– Olin kauppaan lähdössä ja kompastuin niin, että ensimmäiset 7–8 porrasta tulin alas ja kaaduin kyljelleni.
Hän meni samana päivänä Kuopion yliopistolliseen sairaalaan (KYS), jossa hänellä diagnosoitiin olkaluun yläosan pirstaleinen murtuma. MTV Uutiset on nähnyt hänen potilaskertomuksensa.
– Käsi on pikimusta olkapäästä lähes kämmenselkään asti ja todella kipeä, Riikka sanoo.
– Kipu on aivan kokoaikaista.
Riikka lähetettiin sairaalasta kotiin samana päivänä Panadol-särkylääkereseptin ja kantoliinan kanssa. Hoidon kiireellisyysluokaksi laitettiin 1–7 päivää, mutta leikkausaika kerrottiin vasta yhdeksän päivän jälkeen.
Leikkausajankohta on 12 päivää murtuman jälkeen.
Riikka kertoo kärsivänsä jatkuvasta kivusta.
Riikka on useamman kerran käynyt lääkärissä ja pyytänyt leikkausaikaa. Sitä ei kuitenkaan pystytty aiemmin antamaan. Hän pelkää, että luunsirut voivat aiheuttaa uusia ongelmia leikkausta odotellessa. Riikalle on annettu ensikäynnin jälkeen vahvemmat kipulääkkeet, jotka ovat auttaneet Panadolia paremmin. Kivut ovat silti kovia.
– Oikeastaan mitään en pysty tekemään. Nukun istualtani, sillä selälläni en voi olla.
Murtumien leikkausten jonotusaika 1–2 viikkoa
Riikka on ihmeissään pitkästä odotuksesta pirstaloituneen olkavarren kanssa. Hän pitää sitä kohtuuttomana.
Tämänkaltaisten leikkausten odotusaika on tavanomaisesti yhdestä kahteen viikkoa, kertoo johtajaylilääkäri Antti Hedman Pohjois-Savon hyvinvointialueelta. Hedman ei kommentoi yksittäisen potilaan asioita vaan tilannetta yleisesti.
– Nykyään kiireettömät murtumapotilaat hoidetaan viivästetysti ja he odottavat väliajan leikkausta kotona. Hoitokäytäntö koskee suurta osaa suljetuista yläraajamurtumista mukaan lukien varsin yleiset ranne- ja olkaluun murtumat, Hedman kertoo sähköpostitse.
Hedmanin mukaan on potilaan etu, että leikkauksen tekee virka-aikana kyseiseen vammaan perehtynyt kirurgi ja leikkaustiimi pahimman turvotuksen laskettua. Sairaala taas puolestaan pystyy kohdistamaan vuodepaikat ja leikkausyksikön resurssit kiireellisille potilaille.
– Usein leikkauksen odottaminen kotona on myös mukavampaa kuin sairaalavuoteessa. Edelleen sairaalassa odottamaan joutuvien potilaiden leikkausaika on aina epävarma, jolloin ravinnotta voi joutua odottelemaan turhaan useampana päivänä.