"Olisi tosi hienoa, että ohjautuminen tapahtuisi ennen meidän ulko-ovea."
Vuositasolla kymmeniä tuhansia potilaita joudutaan käännyttämään HUSin päivystysten ovilta, koska kyseiset potilaat eivät sinne kuulu. Toimialajohtajan mukaan myös ammattilaiset ohjaavat potilaita päivystyksiin, vaikka oikea paikka olisi perusterveydenhuolto eli esimerkiksi terveyskeskus.
Lopputuloksena päivystysten voimavaroja kuluu valtavasti aivan muuhun kuin hädässä olevien potilaiden hoitamiseen.
Pitkittynyt selkäkipu, nivelvaiva, työuupumus. Yleisiä syitä tulla päivystykseen – vaikka se on väärä paikka.
– Olemme tehostaneet palveluohjaustamme ja tällä hetkellä muun muassa Malmilta käännytetään 30 prosenttia. Se on valtava luku, sanoo HUSin toimialajohtaja, professori Maaret Castrén.
Käännyttämisiä on aiempaa enemmän ja se on entistä systemaattisempaa, palveluohjauksen nimissä. Tosin palveluohjaus pitäisi alkaa paljon aiemmin.
– Me tietysti toivomme, että potilaalle tulisi oikeaa informaatiota ennen kuin hän hakeutuu väärään paikkaan eli meille.
Kun palveluohjaus sujuu, ihminen päätyy oikeaan aikaan oikeaan paikkaan ja näin sekä potilaiden että ammattilaisten kuormitus vähenee ja järjestelmä vetää paremmin. Vielä on siis paljon tehtävää.
0:51
Päivystykseen hyttysenpistoksen tai kantapäärakon vuoksi
Pieni pintahaava, hyttysenpistos, kantapäärakko – maalaisjärkeä saisi käyttää, kertoo Jorvin työntekijä MTV Uutisille. Castren sanoo, että Jorvin 50 000 vuosittaisesta päivystyspotilaasta käännytettäviä on 10 000. Kyseessä on valtava resurssien hukkaus.
– Siihenhän menee valtavasti hoitajilta resursseja ja jopa lääkäreitä valjastetaan tähän työhön, niin olisi kyllä tosi hienoa, että se ohjautuminen tapahtuisi jo ennen meidän ulko-ovea.
Yksi ongelma löytyy terveysasemilta.
– Perusterveydenhuollossa on tällä hetkellä ongelmia hoitaa potilaat tarpeeksi nopeasti.
Koko haastattelu on katsottavissa artikkelin alun videolta.
Johtaja kertoo, että monesti myös ammattilainen ohjaa potilaan päivystykseen, vaikka oikea paikka olisi terveysasema tai työterveyshuolto.
– Useilla on sellainen ajatus, että päivystys on auki 24/7 ja sinne voi tulla minkä tahansa vaivan takana ja ammattilaisetkin usein uskoo valitettavasti näin.
MTV Uutiset kävi Meilahden päivystyksessä toukokuun loppupuolella.
Castrén muistuttaa, että ennen päivystykseen tuloa kannattaa ottaa selvää, onko päivystys oikea paikka. Netissä on Omaolo, Päivystystalo ja voi myös soittaa 116117, vai voisiko asian hoitaa ihan kotona itse.
Sosiaali- ja terveyssektorin aiheisiin erikoistunut toimittaja Joonas Lepistö avaa yhteiskunnan ajankohtaisia teemoja. Asiantuntijoiden ja kansalaisten kokemusten kautta Lepistö kertoo, missä tilassa Suomen sosiaali- ja terveyspalvelut ovat. Miten sote pelastetaan? Juttuvinkit joonas.lepisto(@)mtv.fi. |
Jatkohoitoa odoteltu viisikin vuorokautta
Päivystyksessä viivytään tällä hetkellä keskimäärin seitsemisen tuntia. Hyvää on se, että henkilökunnan saatavuus on parantunut. Silti jatkohoitopaikkoja odotetaan yhä pitkään.
– Ei siitä ole kauaakaan, kun odotettiin viittäkin vuorokautta.
Joka päivä on potilaita, jotka odottavat vuorokauden tai yli jatkohoitoon, kertoo toimialajohtaja
Sairaalaan Castrén kaipaa lisää tehokkuutta ja rahoitusta eli nyt olisi korkea aika panostaa siihen, että työssä käyvät ihmiset saataisiin pitkiltä sairauslomilta leikkauspöydille.