Riikka Purra ihmettelee kansan huolta tuloerojen kasvusta: "Tietämys heikkoa" – opposition mukaan ministeri on ylimielinen

190724 LK Riikka Purra
Ministeri Purran mukaan suurimmat negatiiviset vaikutukset vuosien 2024 ja 2025 osalta kohdistuvat opiskelijoihin ja työttömiin eli ryhmiin, joilla on lähtökohtaisesti edellytyksiä parantaa tilannettaan työllistymisen seurauksena.Lehtikuva
Julkaistu 07.01.2025 16:43
Toimittajan kuva

Juha Kaija

juha.kaija@mtv.fi

Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) ihmettelee huolta tuloerojen kasvusta.

IS:n viime viikon perjantaina julkaistun kyselyn mukaan kansalaisten eriarvoistuminen ja tuloerojen kasvu on suomalaisten suurin huolenaihe.

Purra kirjoittaa eilen julkaistussa blogissaan, että tuloerot Suomessa ovat EU:n ja koko maailman pienimpiin kuuluvia, koska tuloja tasataan voimakkaasti verotuksella ja tulonsiirroilla.

Hän arvelee, että kasvavat tuloerot suurimmaksi huolekseen nostaneet kansalaiset eivät välttämättä tunne kyseisiä asioita.

– Yleisesti ottaen tällaisissa asioissa tietämys on heikkoa. Ei se ole kansalaisten syy. Asiasta vain ei lehdissä ja studioissa juuri puhuta, kirjoittaa Purra.

Purra otaksuu, että paljon enemmän kuin hallituksen toimet itsessään, huoliarvioon vaikuttaa se, mitä hallituksen väitetään tai uskotaan tekevän.

Purra viittaa perusteluissaan muun muassa sosiaali- ja terveysministeriön vuonna 2023 ja 2024 tekemiin laskelmiin.

Hän myöntää, että hallituksen viime vuoden toimet kasvattivat tuloeroja mittaavaa gini-kerrointa, mutta kuvaa muutosta vähäiseksi (staattisesti +0,45 prosenttiyksikköä).

Purran mukaan suurimmat negatiiviset vaikutukset vuosien 2024 ja 2025 osalta kohdistuvat opiskelijoihin ja työttömiin eli ryhmiin, joilla on lähtökohtaisesti edellytyksiä parantaa tilannettaan työllistymisen seurauksena.

Mitä suurempi on gini-kerroin, sitä epätasaisemmin tulot ovat jakautuneet. Suomen lukema on 0-100-asteikolla ollut viime vuosina jonkin verran 30:n alapuolella.

Oppositiosta kovaa arvostelua

Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta kirjoittaa pitävänsä valtiovarainministerin suhtautumista kansalaisten huoleen ylimielisenä.

Virta ihmettelee myös valtiovarainministerin puheita omaan tilanteeseen vaikuttamisesta.

– Haluaisin kuulla ministeriltä, miten esimerkiksi hallituksen 17 000 köyhyyteen pudottamaa lasta voivat vaikuttaa omaan tilanteeseensa, kirjoittaa Virta.

Virta viitannee tässä Soste-järjestön laskelmiin.

Myös vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela katsoo valtiovarainministeri Riikka Purran väheksyvän suomalaisten huolta.

– Purra puolustaa hallituksen leikkauspolitiikkaa sillä, että yli viiden prosentin tulonmenetyksiä kohdistuu “vain 7 prosentille” kansalaisista. Tämä tarkoittaa lähes 400 000 pienituloista suomalaista eli juuri niitä, joilta leikkaaminen ei vielä eduskuntavaaleissa käynyt perussuomalaisille, kirjoittaa Koskela.

Tuoreimmat aiheesta

Riikka Purra