Valtiovarainministeri ei ole havainnut työntekijäliittojen olevan halukkaita etsimään yhteisiä nimittäjiä neuvotteluissa.
Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) arvostelee SAK:ta ja ammattiyhdistysjohtajia hallitusohjelman kirjausten tahallisesta tai tahattomasta väärinymmärtämisestä. Hänen mukaansa hallitusohjelmassa ei ole sairaussakkoa, mutta ei myöskään potkulakeja tai nujertamista.
– Vaikka liittojen elimellinen yhteys vasemman laidan politiikkaan on aina ollut selvää, ovat viime kuukaudet riisuneet viimeisetkin naamiot, Purra suomii tänään perjantaina lähettämässään tiedotteessa.
Hän sanoo hallituksen olevan valmis siihen, että kolmikantaiset neuvottelut käydään yhteisiä nimittäjiä etsien.
– Vastaavaa halukkuutta en ole nähnyt työntekijäliittojen suunnalta. Olen havainnut vääristelyä, uhkailua ja poliittiselle oppositiolle kuuluvan toiminnan edistämistä.
SAK:n mielestä työntekijöiden edustajia ei ole neuvotteluissa kuunneltu. Se ilmoitti torstaina aloittavansa hallituksen politiikkaa vastustavat mielenilmaukset ensi viikolla.
Purra toivoo, että pääministeri Petteri Orpon (kok.) Kesärantaan keskiviikoksi järjestämässä tapaamisessa löytyy luottamukselle enemmän pohjaa, jotta tilanteesta päästään eteenpäin.
Valtiovarainministeri uskoo, että 2020-luvun työntekijöistä useimmat ymmärtävät, että työntekijän intressit, taloudellisen tilanteen vaikutus ja pk-yrittäjien intressit kulkevat voimakkaasti samaan suuntaan eivätkä ole toisilleen vastakkaisia.
1:04
"Hallituksella täysi mandaatti"
Purra sanoo tiedotteessaan, että julkisen talouden säästötarpeet ovat selviä, ja hallituksella on täysi mandaatti toteuttaa ne.
– Terveelle uralle käännettävä julkinen talous on kaikkien etu, mutta ihan ehdottomasti se on erityisesti pienituloisen ja huono-osaisen etu.
Väärinymmärryksistä Purra ottaa tiedotteessaan esille muun muassa palkattoman ensimmäisen sairauslomapäivän.
– Mitä tulee hallitusohjelman kirjauksiin, kenenkään ei tarvitse tulla sairaana töihin, ei nyt eikä tulevaisuudessa. Käytännössä nykyinen järjestelmä säilyy, ja esimerkiksi hoitajalla on ensimmäinen sairausajan päivä palkallinen. Hallitusohjelman kirjauksella mahdollistetaan toisinsopiminen sille 10 prosentille, joka ei asiaa voi sopia tällä hetkellä.
11:01