Tulevalla Putous-kaudella näyttelevä Riku Nieminen tähdittää uutuuselokuvaa ja varsin erinäköisenä kuin yleensä.
Näyttelijä Riku Nieminen nähdään Love Records – Anna mulle Lovee -elokuvan trailerissa huomattavasti pitkätukkaisempana kuin aiemmin. Perjantaina julkaistun leffatrailerin perusteella suosikkinäyttelijän rooli on myös aiempia suorituksia huimasti räväkämpi kuin aiemmat roolit.
Riku Nieminen nähdään ensi vuonna ensi-iltansa saavassa elokuvassa.All Over Press
Aleksi Mäkelän ohjaama elokuva kertoo kolmesta nuoresta kaveruksesta, jotka kaipasivat iskelmä-Suomeen rockimpaa levy-yhtiötä, perustivat sellaisen itse.
Levy-yhtiöstä tuli ilmiö, joka mullisti 60- ja 70-luvun nuorisokulttuurin. Elokuvan päärooleissa nähdään Jarkko Niemi, Riku Nieminen, Tomi Alatalo, Pirkka-Pekka Petelius ja Alina Tomnikov.
Elokuva saa ensi-iltansa 29. tammikuuta 2016. Trailerin voi katsoa myös YouTubesta.