Rita ja Aki Manninen palasivat tyhjään kotiin kriisien jälkeen – näin suuren summan rahaa he menettivät

6:45img
MTV Uutiset oli vastassa Rita Niemi-Mannista ja Aki Mannista Tapaninpäivänä, kun pariskunta saapui tuohtuneena kotiin neljä päivää aiottua myöhemmin.
Julkaistu 28.12.2023 17:30
Toimittajan kuva

Katri Utula

katri.utula@mtv.fi

Rita Niemi-Mannisen ja Aki Mannisen loppuvuosi on sujunut ikävissä merkeissä: rakas koira kuoli äkillisesti, matka Meksikoon venähti joulun yli ja sai aikaan paitsi mielipahaa, myös somekohun, ja kotona odotti paha vesivahinko. Manniset kertovat nyt, miltä viime viikot ovat tuntuneet henkisesti ja myös taloudellisesti.

Rita Niemi-Manninen ja Aki Manninen palasivat 4-vuotiaan Donna-tyttärensä kanssa lomaltaan Meksikosta somekohun saattelemana, kun matkanjärjestäjä TUI ei saanut Mannisen perhettä ja lähes 300 muuta suomalaista jouluksi kotiin. 

Manniset kertoivat matkanjärjestäjän toimintaan liittyvistä epäkohdista tasaiseen tahtiin lomaltaan, ja somejulkaisut saivat aikaan sekä ymmärrystä että ärtymystä. 

Monet samaistuivat tilanteeseen, koska olivat kokeneet vastaavia epäonnen hetkiä matkoillaan. Toisten mielestä taas Mannisten ongelmat eivät olleet niiden saaman huomion arvoisia.

Manniset kertovat nyt MTV Uutisille, millaista oli palata tyhjään kotiin somemyrskyn saattelemana.

Lue lisää:  MTV vastassa Helsinki-Vantaan lentoasemalla: Aki Manninen kommentoi tapahtumia: "Tää meni ojan puolelle"

Rita alkaa itkeä pian puhelimeen vastattuaan, sillä ensimmäinen mielessä oleva asia on rakas koira Putin, jota ei enää ole. Putin kuoli äkillisesti perheen ollessa juuri matkalla Meksikoon.

En voi vieläkään uskoa, että Putskua ei enää ole. Tulimme tyhjään kotiin, Rita sanoo surullisena.

Surun murtama perhe koki toisen lohduttoman käänteen, kun perhe ei päässyt jouluksi kotiin matkanjärjestäjän ongelmien vuoksi. 

Joulua oli tarkoitus viettää Akin äidin sekä veljen perheen kanssa Porissa.

Äiti oli ehtinyt jo laittaa joulukinkun uuniin, koska meidän piti ehtiä jouluksi kotiin, Aki kertoo.

Taloudellinen menetys useita tuhansia euroja

He viettivät lopulta neljä ylimääräistä päivää ja joulun Meksikossa, ja maksoivat Hilton-hotellin yöpymiset, all inclusive -palvelun ja jouluillalliset sekä joulushow'n ohjelman omasta pussista.

Taloudellisesti ylimääräiset päivät maksoivat meille noin 3 000 euroa. Pelkästään joulupöytä ja jouluillan show Hiltonissa maksavat 630 euroa, Aki kertoo.

Lisäksi minulle tuli merkittävä taloudellinen menetys siitä, etten päässyt tapaninpäivän tapahtumaan Poriin. Tapahtumaa oli markkinoitu minun kasvoillani. Puhumattakaan joulun ajasta, jota ei voi mitata rahassa, Aki lisää.

Lue lisää: Satojen suomalaisten paluulento Meksikosta myöhässä monta päivää – Aki Manninen kertoo hotellilaskun hurjan hinnan

Joulu Meksikossa sujui Ritan mukaan hyvin amerikkalaistyylisesti bling bling -meiningillä, eikä aidosta joulun tunnelmasta ollut tietoakaan. 

Rahaa oli palanut jo itse matkaan noin 7 000 euroa ja viimeisten viikkojen eläinlääkärikuluihin useampi tuhat euroa.

He eivät vielä tiedä, miten TUI aikoo korvata matkasta koituneet ylimääräiset kulut.

TUI ohjeisti aluksi, että voimme ottaa hotellistamme omakustanteisesti huoneen ylimääräisille päiville ja he korvaavat meille koituneet kulut myöhemmin. Sitten sanottiinkin, ettei heidän tarjouksensa Hiltonille mennyt läpi. Emme siis tiedä, mikä korvausten tilanne on, Aki sanoo.

Aki Manninen kertoo, että suurin ongelma TUI:n kanssa asioidessa oli kommunikaation täysi puute.

Meille tuli jouluaattona TUI:lta viesti, että meille ollaan järjestämässä uutta huonetta, ja vasta seuraavana päivänä tuli viesti, että nyt huone olisi löytynyt jostain sadan kilometrin päästä. Missä he ajattelivat, että olimme viettäneet sen kokonaisen vuorokauden? Nukkuneet hotellin aulassa tai kadulla? Aki sanoo.

En ole koskaan kohdannut mitään tällaista, vaikka olen paljon matkustanut, Rita lisää.

Lue lisää: Tui maksaa korvauksia joululomafarssin uhreille vähintään näin paljon: "Se oli monen epäonnisen sattuman summa"

Manniset onnistuivat saamaan toisen suomalaisperheen avustuksella hotellin viimeisen vapaana olevan huoneen. Hotelli oli jouluna aivan täynnä, sillä amerikkalaiset ja kanadalaiset turistit olivat saapuneet juhlistamaan juhlapyhiä.

Negatiivinen palauteryöppy yllätti

TUI:n suuntaan sataa pariskunnalta edelleen runsaasti kritiikkiä, ja Aki sanoo kertoneensa epäkohdista niin näkyvästi siksi, että paikalla oli myös vanhempia ihmisiä, joilla ei ole mahdollisuutta tuoda epäkohtia julki.

Osa lomalaisista siirrettiin huonotasoisiin hotelleihin monen tunnin päähän, ja monet odottelivat hotellin käytävillä pitkiä aikoja, kun kaikki olivat epätietoisia siitä, milloin meidän lento lopulta lähtee.

Neljä päivää myöhemmin järjestynyt paluulentokin sujui lopulta ikävästi, sillä Mannisten mukaan paluulento tehtiin bensankäryisellä koneella, jonka pelkäsi putoavan maahan millä hetkellä hyvänsä. Myös matka-aika oli huomattavasti alkuperäistä pidempi, 16 tuntia.

OMA Aki ja Rita Manninen 26.12.2023

Rita Niemi-Manninen ja Aki Manninen kertoivat pettymyksestään matkanjärjestäjän toimintaan Helsinki-Vantaan lentokentällä.

Mannisten saama palauteryöppy matkan jälkeen yllätti pariskunnan.

Nyt me olemme sitten valittajia, kun halusimme vain kritisoida sitä, miten huonosti kaikki asiat hoidettiin, Rita sanoo.

On annettu ymmärtää, että me olemme jotenkin kauheasti kärsineet. No, jokainen lomalainen kärsi siitä, ettei mistään saanut tietoa.

Lue lisää: Aki Manninen puhuu MTV:lle suunsa puhtaaksi Tuin lomafarssista: "Ulkoministeriön olisi kuulunut lennättää meidät kotiin" – näin ministeriöstä kommentoidaan

Ritaa suututtaa se, että heidän reissuaan on verrattu jo ties mihin tragedioihin.

Meille on sanottu, että miten kehtaatte valittaa, kun toiset näkevät nälkää ja on valitettu meidän hiilijalanjäljestä ja ties mistä. Näköjään ei pitäisi sanoa mitään, koska joillain muilla on aina asiat huonommin, Rita sanoo.

Tässä keskustelussa näkee sen, että todella monella on paha olla, ja me olemme nyt ne, joihin sitä pahaa oloa sitten puretaan.

Rita halusi nostaa muutamat räikeimmät viestit omaan somekanavaansa siksi, että hänellä meni lopulta omien sanojensa mukaan hermot.

Joskus on hyvä nostaa näitä viestejä esiin, jotta ihmiset näkevät, miten pimeitä viestejä me saamme. Pitäisi olla popcornit esillä, kun luen niitä kommentteja. Olen ollut aivan huuli pyöreänä. Vaikka olen näitä monta vuotta saanut, niin tämä yllätti silti täysin.

Amerikkalaisesta joulusta kohti putkirikkoa

Ongelmat eivät päättyneet Meksikon-matkaan. Tänään Manniset matkaavat Lempäälästä kakkoskotiinsa Poriin, jossa vastassa on putkirikon aiheuttamat massiiviset vahingot.

Putkirikko tapahtui pihapiirimme mummonmökissä, jossa äitini usein asuu. Vettä oli ryöpynnyt reippaalla vauhdilla sisään taloon ties kuinka kauan, Aki kertoo.

Onni on tällä kertaa vakuutus, joka kattaa korjauskulut.

Porin-kodin pihapiirissa on tarkoitus järjestää myös Putin-koiran hautajaiset.

En ole vielä oikeastaan edes sisäistänyt sitä, ettei Putin enää tule meitä vastaan, Rita sanoo.

Tuoreimmat aiheesta

Matkailu