Metallia anastetaan erilaisista paikoista. Työmailta voi hävitä kokonaisia suuria kuparikaapelikeloja ja rakennuksista voidaan viedä kuparisia kaiteita. Varastettu tavara saattaa päätyä ulkomaille saakka, mutta rahankiilto silmissä sitä tuputetaan myös läheiselle romukauppiaalle.
Romukauppias Toni Keinäselle metalliromu on tuttua. Kuparikaapelit ja muu metallisilppu koristavat Romu Keinänen Oy:n pihamaata Vantaalla.
Siinä, missä putkimiehet myyvät Keinäselle remontin jäljiltä ylijäänyttä metallitavaraa, pyrkivät pitkäkyntiset tekemään rahaa varastetulla metallilla.
Romukauppiaalle on tarjottu varastettua metallitavaraa useita kertoja – viime vuosina vähenevissä määrin.
– Aikanaan vuosia sitten se oli hyvinkin yleistä, mutta tänä päivänä harvinaista.
Lue myös: Junaliikenteen katkaissut kaapelivarkaus on esimerkki isommasta rikosilmiöstä
Romukauppias on todistanut useita tilanteita varastetun metallitavaran kanssa.
Keinänen muistelee erikoista tapausta noin kymmenen vuoden takaa, kun varkaiden kynsiin joutuneita Alvar Aallon suunnittelemia messinkisiä rappuralleja tarjottiin hänelle.
– Ne oli varastettu yöllä ja aamulla niitä jo tarjottiin meille. Poliisi ehti hakemaan tavaran meiltä ennen kuin varkausilmoitustakaan oli tullut.
Kukin rappuralleista oli pilkottu kahteen osaan, joten historiallisesti arvokasta tavaraa ei voitu palauttaa aiempaan käyttöön.
– Ne oli leikattu keskeltä poikki, koska ne oli haluttu mahtumaan autoon. Ne menivät siinä pilalle.
Mistä romukauppias tietää, että metalli on varastettua?
Metallia pyritään muuttamaan rahaksi melkeinpä keinolla millä hyvänsä. Romukauppias kiinnittää huomiota tavaraa vastaanotettaessa useaan eri seikkaan. Kuka romutavaraa tuo, mitä tavara on ja mistä se on peräisin? Jos kysymyksiin tulee epämääräisiä vastauksia, niin hälytyskellot soivat.
Asiakaskohtaamisissa silmään pistävät etenkin tilanteet, joissa romutavara ja tavaraa tarjoava henkilö eivät yksinkertaisesti sovi yhteen.
– Jos tuodaan isompia ja tasalaatuisia eriä, joita tavallisesti ihmisellä ei ole, niin silloin hälytyskellot soivat ja viime kädessä kutsutaan poliisi paikalle.
Varastetun tavaran kiinnijäämistä helpottavat osaltaan Suomen Romukauppiaiden Liiton välittämät varkausilmoitukset.
– Oli kuitenkin yksi isompi varkaus, jossa tavara pilkottiin hyvin hyvin pieniin osiin. Tavara myytiin moneen eri romukauppaan, mistä se saapui pienemmiltä romukauppiailta lopulta meille. Silloin tajusimme, että tavara on varastettua.
Kerran romukauppiaan pihaan asteli kaksi venäjää puhuvaa metallivarasta, kuuntele artikkelin alusta millaista tavaraa he Keinäselle tarjosivat ja miten tilanne eteni.