Rovanperän autoon kohdistui järjettömät voimat ulosajossa – ”Pää tuntuu vähän painavalta”

16.1.1013653917
IMAGO/PanoramiC/ All Over Press
Julkaistu 20.08.2022 16:05
Toimittajan kuva

Toni Heinonen

Kalle Rovanperä ja kartanlukija Jonne Halttunen pääsivät lauantaina jatkamaan Belgian MM-rallia Toyotan mekaanikkojen huikean työn ansiosta.

Rovanperä rysäytti Toyotansa ulos kilpailun toisella erikoiskokeella perjantaina. Auto meni rujoon kuntoon, mutta perjantai-illan myöhäisinä tunteina auto parsittiin kasaan Toyotan pilttuussa.

Näin Rovanperä pystyi starttaamaan kisaan uudelleen lauantaina aikasakkojen rasittamana. Pistesijoille MM-sarjaa johtavalla suomalaisella ei ole asiaa, mutta joitain irtopisteitä on otettavissa asvalttirallin päättävällä Power Stage -erikoiskokeella.

Lauantaiaamupäivän neljän erikoiskokeen lenkillä Rovanperä haki jälleen ajotuntumaa ja kellotti kaksi pohja-aikaa. Kisan jatkaminen ulosajon jälkeen ei ole kuitenkaan mieltä ylentävää.

– Ei siinä saa sitä viimeistä fiilistä. Koetetaan vain ajaa se, mikä tuntuu hyvältä, Rovanperä totesi lauantain päivähuollossa.

Rovanperä paljasti samalla, että perjantain kaadossa Toyotan kilpuriin kohdistui 22 G:n voimat.

– Kyllähän se aina tuollaisen jälkeen vähän tuntuu paikoissa. Ei se oikeastaan haittaa ajamista – pitkissä mutkissa pää tuntuu vähän painavalta, mutta se on normaalia, Rovanperä kuvaili.

Lauantaina Belgian MM-rallissa ajetaan vielä neljä erikoiskoetta huoltotauon jälkeen. Kilpailu päättyy sunnuntaina.

Hyundain Thierry Neuville ajaa kotirallinsa kärjessä 16,2 sekunnin erolla tallitoveriinsa Ott Tänakiin, kun takana on 12 erikoiskoetta. Toyotan Esapekka Lappi on neljäntenä vajaan minuutin päässä kärjestä.

Tuoreimmat aiheesta

Kalle Rovanperä